Tänään mulle on paistanut aurinko. Vielä eilen olin ihan järkkyturvoksissa, mutta tänään maha alkoi aamulla toimia ja sen myötä ihan pahin läskiähky lähti pois. Helpotti todella paljon. Heti kahdeksalta ennen töitä mulla olikin sitten lääkäriaika MTK:ssa ja siellä vierähti lähes tunti! Juteltiin jotenkin todella hyvälaatuisesti ja keskustelumme perusteella mun Cipralexin annostusta nostettiin taas hieman eli 10mg:sta 15mg:aan. Saa nyt nähdä, viekö tuo annostuksen nosto ne pahimmat ahdistuspäivät pois. Tosin lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että suurin syy mun laskeneeseen mielialaan on ahmimiskohtauksien lisääntymisessä ja se on kyllä ihan totta. Olen nimittäin ahminut nyt joulun jälkeen aivan liian monena viikonloppuna.

Just nyt mulla on jotenkin todella positiivinen fiilis tuon ahmimisen suhteen. Nyt kun on se mökkireissukin ohi, niin ei tarvitse sitä enää jännittää. Ja jotenkin en vaan kestä sitä paskaa oloa enää yhtään. Kun maanantaina ihan oikeasti tuntui siltä, että tästä en enää edes selviä. Huomenna haluaisin kyllä pitää karkkipäivän, mutta täytyy tehdä todella TODELLA paljon töitä sen eteen, ettei se johda ahmimiseen. Toisaalta pää sanoo, että karkkipäivän pitäminen on ok eli tervettä käyttäytymistä ja toisaalta pää taas sanoo, että olen vain itsekuriton läskipaska, joka vain haluaa mässäämään.

Haluaisin lähteä käymään porukoilla ja nähdä kavereita, mutta en uskalla, koska pelkään sen johtavan ahmimiseen. Ihan järkyttävän surullista :(

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, omena (191 kcal)

Lounas: Kaura-ruispuuroa, omena (153 kcal)

Välipala: Omena (54 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, 3 porkkanaa, 3 riisikakkua (leikkelettä, aamupalajuustoa) (334 kcal)

Iltapala: 2 omenaa, 6 riisikakkua, 2 hapankorppua (aamupalajuustoa) (328 kcal)

Yhteensä: 1060 kcal

Käytiin just koiran kanssa lenkillä tuolla auringonpaisteessa ja siitä tuli jotenkin todella hyvä fiilis. Käveltiin ihan ilman mitään kiirettä, katseltiin joutsenia ja nautittiin mahtavasta säästä. Tuntui todella hyvälle! Nyt alkoi viikonloppukin ja huomenna saa nukkua pitkään. Tarkoitus olisi lähteä shoppailemaan ja sehän nyt on aina mukavaa.


Ainiin, töissä oli tänään verenpaineen ja -sokerin mittausta; mäkin kävin ja sokeri oli (aamupalan jälkeen) 5.3, verenpaine 119/76.