Pohjalla, pohjalla, pohjalla.... Tai oikeastaan en ole edes enää, eilen olin. Tuntui taas siltä, että ei tästä minun elämästä mitään tule, lihon vain lihomistani ja olo on mitä paskin. Eilinen menikin sitten taas ihan ihme sumussa, voi kyllä johtua ihan siitäkin, että en vain jaksanut ottaa sunnuntaina Cipralexia. Vähät välitin silloin mistään muusta kuin syömisestä. Oikeastaan nukuin koko eilisen päivän ja vieläkin vaan väsyttää ihan kamalasti -voisin käytännössä nukkua kellon ympäri! Tuo sateinen ilma ei ainakaan sitä asiaa helpota, kun oon tosi herkkä valon vaihteluille.

Niin juhannus oltiin siis porukoilla. Söin siellä taas itseni ihan pinkeäksi, ei ehkä olleet mitkään pahimmat ahmimisorgiat mun sh-historiassa, mutta syötyä tuli kuitenkin PALJON. Aloitin herkkujen kittaamisen oikeastaan jo keskiviikkona(!), koska aamulla mulla oli ihan ok-olo ja päätin sovittaa pitkästä aikaa mun työfarkkuja. Ja ne eivät vaan mahtuneet jalkaan :( Ahdistus oli valtava, koska olin omasta mielestäni syönyt lähiaikoina ihan hyvin ja vieläpä liikkunutkin normaalia enemmän. Tuli vain sitten sellainen olo, että ihan sama, mitä kurkustani survon alas, kun olen kuitenkin jo lihava. Että siitä lähtökohdasta olikin sitten kiva lähteä porukoille...

Myös mummo ja ukki olivat mökillä. Mummohan tunnetusti tuputtaa koko ajan jotain herkkuja, joten ei edes tarvinnut nähdä vaivaa herkkujen eteen. Ja sitten mummo itse kieltäytyi muunmuassa maistamasta juuri paistettuja lettuja, koska oli "päivällä syönyt niin paljon liikaa" eli kaksi jäätelöä... Hohhoijaa, kiva siinä sitten itse olla, kun oli syönyt ehkä satakertaisen määrän. Ja sitten kun sanoin mummolle, että minun se tässä pitäis laihdutuskuurille rueta, niin mummo siihen, että "silloin yhdessä vaiheessa (eli n. 7 vuotta sitten) sinä olit kyllä liian laiha, mutta onneksi se meni OHI". Justiinsa. Huomion arvoista on esimerkiksi se, että vielä joulun jälkeen painoin sen 43 kiloa. Noh, eihän mummo pahaa tarkoittanut, mutta kovasti jäivät mieleen pyörimään nuo sanat. Tuli oikein sellainen olo, että prkl minä vielä laihutan, jotta olisin taas mummon silmään "liian laiha".

Sunnuntaina tultiin kotiin ja mun oli toki pakko saada kaupasta ahmittavaa. Ostin pizza-riisikakkuja, kaurakeksejä ja Candy Kingejä. Tuhosin ne pelottavalla tavalla, ei tullut juuri edes paha olo... Kai oon jotenkin jo harjaantunut siihen. Eilen sitten tosiaan pistin taas itseni ruotuun ja olo oli ihan kamala, olin kuin alkoholisti, jolla oli takana pitkä ryyppyputki. Viime yöllä esim. heräsin taas ihan likomärkänä ja oli pakko vaihtaa sekä yöpaita, että lakanat. Ja tänään on koskenut päähän käytännössä koko päivä. Napromexin voimalla oikeastaan menin töissäkin.

Mahasta on tässä vaiheessa paha sanoa mitään, koska eilen kittasin Levolacia suoraan pullosta ja tänään Movicolia heti aamulla tyhjään vatsaan. Ainakaan se ei ihan juntturassa ole eli toimii sentään. Niin ja Idoformia olen jatkanut taas, porukoille en edes yrittänyt muistaa. Menkatkin kait kohta alkaapi, joten voi olla lystikkäät ajat edessä päin tuon mahan suhteen.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: Kaura-ruispuuroa, omena (153 kcal)

Lounas: Tomaattikeittoa (150 kcal)

Välipala: 2 klementiiniä, cottifrutti (156 kcal)

Päivällinen: Vesimelonia, päärynä (311 kcal)

Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti (149 kcal)

Yhteensä: 919 kcal

Joo eli lasken taas, se on nimittäin ainut tapa syödä, jonka osaan. Mä en vaan näköjään pysty mihinkään muuhun, oon ihan toivoton tapaus. Jotenkin tuo laskeminen on taas niin rauhoittavaa, koska mulla on jokin kontrolli mun syömisiin. Sunnuntaina on tarkoitus pitää karkkipäivä, onpahan jotain mitä odottaa. Lisäksi olen nyt taas oppinut kantapään kautta sen, että jos olen herkkulakossa, niin se vaan menee ahmimiseksi. Jos mulla on edes se yksi päivä viikossa, jota odottaa, niin pystyn kyllä pitämään itseni kurissa ne kuusi muuta päivää. Ainakin ennen.