Sunnuntaina söin liikaa, maanantai oli masennuspäivä eli koko päivä meni töissä sumussa ja kotiin tultua lenkitin koiran, söin vähän ja menin nukkumaan. En vain jaksanut olla olemassa. Sainkin sitten kivan pitkät yöunet, reilut 12 tuntia. Ihmeellistä, mistä tuota unta vaan riittää ja riittää... Tänään on ollut vähän parempi olo, siitäkin huolimatta, että olen kärsinyt käytännössä koko päivän pahimmasta migreenistä pitkään, pitkään aikaan. Jo aamulla herätessä tuntui, kuin pää olisi jäänyt katujyrän alle ja töissä sama olo jatkui. Särkylääkkeistäkään ei juuri ollut apua, vaikka otin sekä Ibumaxia että Paramaxia maksimiannoksilla. Pahinta oli vielä se, että iltapäivällä alkoi oksettaa ja pariin kertaan kävinkin sitten vessassa yökkimässä asiakkaitten välillä. Yäk.

Nyt sain vähän nukuttua ja vähän syötyä, joten olo on jo paljon parempi! Koirankin kanssa jaksoin käydä ulkosalla. Syömiset menee miten menee ja yritän vain kestää itseäni. Viikonloppuna olisi tarkoitus mökkeillä parhaan kaverini, hänen miehensä ja V:n kanssa, joten mukava viikonloppu tulossa, jos vain en onnistu sitä syömisilläni pilaamaan.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: Cottifrutti (90 kcal)

Lounas: Kasvissosekeittoa (150 kcal)

Välipala: Cottifrutti, omena (144 kcal)

Päivällinen: Vesimelonia, 3 kevyt kalkkunanakkia (360 kcal)

Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti

Yhteensä: 893 kcal