Tuntuu taas siltä, että kaikki minussa on liikaa. Kun hypin, mahani hölskyy edestakaisin. Kun puristelen reisiäni, iho menee mokkuraiseksi. Joka paikasta tuntuu vain tursuavan läskiä. Tiedän, että tämä kuulostaa liioitellulta, mutta silti minusta ihan oikeasti tällä hetkellä tuntuu siltä. Yritän kyllä laihduttaa, mutta mitään muutoksia en omassa vartalossani huomaa. Mahakin on taas niin jumahtanut, eikä tänäänkään ole toiminut, vaikka eilen illalla ja tänä aamuna otinkin yhden pussillisen Pegorionia. Lisäksi maha turvottelee edelleen ikävästi jokaisen ruokailun jälkeen :/
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kunto kaurapuuroa (96 kcal)
Lounas: Elovena pikapuuro (omena&luumu) (110 kcal)
Välipala: Cottifrutti (päärynä-vanilja), päärynä (174 kcal)
Päivällinen: 8 kevyttä kalkkunanakkia, omena (282 kcal)
Iltapala: Kukkakaalia, rasvatonta banaanijogurttia + Talk muruja (330 kcal)
Yhteensä: 992 kcal
Jotenkin ruoka ei ole nyt maistunut normaaliin tapaan, erityisesti hedelmät tuntuvät jäävän suuhun vaan pyörimään. Jotenkin suu on niin kuivan oloinen, että esim. tänään syöty päärynä vain ärsytti limakalvoja ja tuntui vetävän suun ihan hiekkapaperiksi. En vain saanut sitä alas. Mutta esimerkiksi tuo kukkakaali maistuu ihan hullun hyvin. Ja puuro.
Huomenna ensimmäinen kerta psykoterapiaa! Jännittää, mutta vain positiivisessa mielessä. Mulla on nyt ihan oikeasti motivaatiota mennä sinne.
tiistai, 23. syyskuu 2008
Psykoterapiaa odotellessa
maanantai, 22. syyskuu 2008
Melkein mahdun
Yritän saada tätä elämää taas kasaan, mutta välillä ei vain tunnu siltä. Tänäänkin maha vain reistaili, turvotteli hirveästi syömisen jälkeen ja muutenkin tuntuu, ettei maha oikein ole toiminut lähiaikoina kunnolla. Ruokailun jälkeen tulee myös helposti sellainen etova, paha olo. Töissä ei tietenkään hirveästi auta ainakaan se, että parhaassa tapauksessa tauolta on niin kiire takaisin töihin, että eväät pitää hotkaista. Muuten olen jaksanut töissä tosi hyvin, ihan siis henkisesti ja fyysisestti.
Viikonloppuna sain taas pitkästä aikaa eräät "hyvät" farkkuni päälle ja olin siitä tosi iloinen! Olivathan ne aika tiukat, mutta siis menivät jalkaan ja niissä pystyi asioilla olemaan. Lauantaina syömiset sitten olivatkin aika raisut, aamupalaksi jätskiä ja realia, ruuaksi paketillinen muroja ja leipää ja illalla candy kingeja ja paahtista. Mutta eilinen oli taas ok, eli tiedostan taas rajani ja ahmiminen ei jää päälle.
Tänään farkut eivät taas menneet jalkaan, mutta yritin olla välittämättä. Vaikka kuvottikin niin hirveästi housujen päällä roikkuva mahani. Tosin nyt olenkin oikein kunnolla turvoksissa, joten ei ehkä mikään paras aika farkkujen koittamiseen anyway.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kunto kaurapuuroa + omena (147 kcal)
Lounas: Elovena pikapuuro (omena&luumu) (110kcal)
Välipala: Cottifrutti (päärynä-vanilja), omena (155 kcal)
Päivällinen: 8 kevyttä kalkkunanakkia (224 kcal)
Iltapala: Rasvatonta banaanijogurttia + Talk muruja, 5 riisikakkua (400 kcal)
Yhteensä: 1036kcal
tiistai, 16. syyskuu 2008
Elokuu vain katosi jonnekin
Olen minä vielä täällä olemassa. Elokuu vain meni niin persiilleen, etten ole edes jaksanut pitää yllä tätä blogia. Ahmimisen aloitin jo ennen kesälomaa, koska "lomalla ahmin kuitenkin, joten ihan sama on syödä jo nytkin" ja kesälomalla toki vetelin myös kurkustani alas varmaankin yhtä paljon ruokaa, kuin "normaalisti" syön yhden vuoden aikana. Aika kaoottista siis. Oli lomalla jotain ihan kivojakin hetkiä, esim. kavereiden kanssa mökkeily ja porukoilla oleminen. Ja toki koiran kanssa puuhailu, sorsastus ja kokeissa käyminen. Ne taisivatkin olla ainoita hetkiä, kun ajattelin jotain muutakin kuin ruokaa.
Aika pahoja alamäkiäkin oli. Esimerkiksi loman viimeisen viikon olin kutakuinkin kotona sängyn pohjalla, koska masensi, masensi ja masensi. Oisin vain voinut nukkua ja syödä. Heräilin aina joskus yhdentoista aikaa, pakotin itseni ylös, mutta kuitenkin otin päivällä vielä päikkärit + illalla olin ihan tööt. Ruokailut meni ihan miten sattuu, verensokeri heitteli edestakaisin ja saatoin syödä päivän ensimmäisen aterian joskus iltapäivällä. Ja joskus taas heti aamulla ryntäsin kauppaan ostaakseni muroja, patonkia, karkkia, popcornia ja dippiä. Ja ehkä perunoita, jotta sain tehtyä ranskalaisia. Joka ikinen ilta söin jotain herkkuja; karkkia, popcornia tai keksejä. Leipää ei edes tehnyt enää mieli. En halua edes tietää, miten paljon rahaa noihin ahmimisiin meni koko loman aikana... Normaalilla kauppareissuilla ostettuihin ruokiin en varmaan edes koskenut.
Onneksi rakas "terapiakoirani" pakotti minut joka päivä ylös ja ulos, joten kyllä jotkut päivät sisälsivät edes pilkahduksen onnea ja hyvää oloa. Elokuvissakin yritettiin V:n kanssa käydä, mutta itkuksihan se sitten lopulta meni, kun mulle eivät enää mitkään farkut mahtuneet ja jouduin lähtemään lopulta lökäpöksyissä. Kaupoillakin yritin kierrellä ja etsiä uusia vaatteita (kun mitkään vanhat eivät päälle enää menneet) mutta siitäkin tuli vain ahdistus, kun sovituskoppien peileissä näkyi ruma läski. Sain mä jossain vaiheessa jotain löysiä paitoja ostettua ja joka sekunti häpesin itseäni niissä. Mutta kuitenkin vähemmän, kuin ylitiukoissa vaatteissa, jotka paljastivat kertyneet läskini armotta.
Tuntui melkein hullulta, miten hirveältä shoppailu tämän kokoisena minusta tuntui. Jos jokin mahtui päälle se näytti ihan kamalalta. Ja ne koot, joita normaalisti ostin (jos eivät vain olleet liian isoja) eivät menneet enää mitenkään. Niinpä pyrin vain välttämään lähtemistä yhtään minnekään, minne olisin normaalitilanteessa pukeutunut nätisti, eli meikannut ja pukeutunut farkkuihin ja johonkin kivaan paitaan. Enkä halunnut nähdä ketään, koska tuntui vain siltä, että KAIKKI huomaisivat heti, miten paljon olin lihonut viime näkemästä. Kaupassakin pelkäsin asiakkaita tai työkavereita tulevan vastaan ja yritin vältellä samalle myyjälle menemistä useina päivinä peräkkäin. En ole varmaan koskaan elämässäni hävennyt itseni niin paljon. Ja inhonnut itseäni.
Lääkitys varmaan teki kuitenkin elämästäni siedettävän. Vaikka pahoja päiviäkin oli, pysyin kuitenkin toimintakykyisenä. Ja taisi olla vain muutama sellainen päivä, jolloin olisin kunnolla itkenyt. Töihin paluu tuntui aluksi uskomattoman raskaalta (varsinkin kun piti saada yli kuukaden kestänyt ahmimisputki katki), mutta oikeastaan viikon kuluttua helpotti. Nyt olen töissä jo kolmatta viikkoa ja elämä tuntuu taas astetta helpommalta.
Minä lasken taas kaloreita. Ja punnitsen kaiken, mitä suuhuni pistän. Mutta voin kuitenkin paremmin, kuin vähään aikaan. Tunnen jo, että paino on laskenut edes hiukan, mutta vielä en uskalla kohdata vaakaa. Ehkä sitten, kun vanhat farkut taas mahtuvat. Nälkää en ole juuri kokenut, töihinkin pystyn keskittymään paljon paremmin, kun ainut ajatus päässä ei ole se, että milloin pääsen taas ahmimaan. Minulla on rajat, joita noudatan ja se tekee kaikesta siedettävää. Minä pystyn tähän ja joskus saan taas kokea olevani kaunis. Vielä joskus olen taas pieni ja ihana, niinkuin minun kuuluisikin olla. En minä tällaisena ole oma itseni.
Edelleen lauantaita pidän karkkipäivänä, jolloin en laske ja syöminen saa vaikka vähän karatakin. Kunhan en jatka sitä sunnuntaille. Muuten pitäydyn samassa vanhassa kaloreiden laskemisessa, se on ainut asia, jonka minä osaan. Se on ainut tapa, jolla minä osaan syödä ilman ahmimista. Ja se on ainut tapa, jolla minä pystyn laihtumaan. Oikeastaan oli ihan yllätys, miten vähän mielitekoja minulla on ollut ja kuinka vähän ruoka pyörii päivällä päässä. Jotenkin kai sitä vain tietää, että nyt on turha edes haaveilla mistään ja lähinnä sitä odottaa lauantaita tulevaksi. Tosin unissani en tee juuri muuta kuin ahmi ja inhoa itseäni. Pitkään aikaan en oikeastaan edes ole nähnyt mitään "kivaa" ahmimisunta, vaan kaikissa on sellainen itseinhoinen ja ahdistava fiilis.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kunto-kaurapuuroa (96 kcal)
Lounas: Elovena-pikapuuro (omena&luumu) + vitapom -pore (117 kcal)
Välipala; Cottifrutti (vanilja-päärynä), omena (162 kcal)
Päivällinen: Rasvatonta vaniljajogurttia + Talk -muroja, 3 kevyttä kalkkunanakkia (334 kcal)
Iltapala: Kukkakaalia, trio kevytjäätelöä (340 kcal)
Yhteensä: 1049 kcal
Ensi viikolla aloitan sitten psykoterapian. Kelasta tuli myöntävä lausunto viime viikolla ja eka yhteinen aika terapeutin kanssa saatiin sovittua ensi viikolla. Todella loistavaa! Se on siis tosiaan kerran viikossa ja lääkäri suositteli sitä nyt alkuun ainakin kahden vuoden ajaksi. Odotan siltä paljon. Sain myös itse kopion omasta b-lausunnostani ja diagnoosini olivat lääkärin mukaan laihuushäiriö ja keskivaikea masennus. Olin oikeastaan yllättynyt, että "sain" diagnoosikseni anoreksian. Varsinkaan, kun en juuri nyt ainakaan fyysisiltä ominaisuuksilta tuon sairauden kriteerejä täytä. Minulla on melkein huono omatunto siitä. Ja toisaalta olen helpottunut, että enää mun ei tarvitse selitellä, että "on vähän syömisen kanssa ongelmaa".
Voin sanoa, että minulla on anoreksia.
Aika pahoja alamäkiäkin oli. Esimerkiksi loman viimeisen viikon olin kutakuinkin kotona sängyn pohjalla, koska masensi, masensi ja masensi. Oisin vain voinut nukkua ja syödä. Heräilin aina joskus yhdentoista aikaa, pakotin itseni ylös, mutta kuitenkin otin päivällä vielä päikkärit + illalla olin ihan tööt. Ruokailut meni ihan miten sattuu, verensokeri heitteli edestakaisin ja saatoin syödä päivän ensimmäisen aterian joskus iltapäivällä. Ja joskus taas heti aamulla ryntäsin kauppaan ostaakseni muroja, patonkia, karkkia, popcornia ja dippiä. Ja ehkä perunoita, jotta sain tehtyä ranskalaisia. Joka ikinen ilta söin jotain herkkuja; karkkia, popcornia tai keksejä. Leipää ei edes tehnyt enää mieli. En halua edes tietää, miten paljon rahaa noihin ahmimisiin meni koko loman aikana... Normaalilla kauppareissuilla ostettuihin ruokiin en varmaan edes koskenut.
Onneksi rakas "terapiakoirani" pakotti minut joka päivä ylös ja ulos, joten kyllä jotkut päivät sisälsivät edes pilkahduksen onnea ja hyvää oloa. Elokuvissakin yritettiin V:n kanssa käydä, mutta itkuksihan se sitten lopulta meni, kun mulle eivät enää mitkään farkut mahtuneet ja jouduin lähtemään lopulta lökäpöksyissä. Kaupoillakin yritin kierrellä ja etsiä uusia vaatteita (kun mitkään vanhat eivät päälle enää menneet) mutta siitäkin tuli vain ahdistus, kun sovituskoppien peileissä näkyi ruma läski. Sain mä jossain vaiheessa jotain löysiä paitoja ostettua ja joka sekunti häpesin itseäni niissä. Mutta kuitenkin vähemmän, kuin ylitiukoissa vaatteissa, jotka paljastivat kertyneet läskini armotta.
Tuntui melkein hullulta, miten hirveältä shoppailu tämän kokoisena minusta tuntui. Jos jokin mahtui päälle se näytti ihan kamalalta. Ja ne koot, joita normaalisti ostin (jos eivät vain olleet liian isoja) eivät menneet enää mitenkään. Niinpä pyrin vain välttämään lähtemistä yhtään minnekään, minne olisin normaalitilanteessa pukeutunut nätisti, eli meikannut ja pukeutunut farkkuihin ja johonkin kivaan paitaan. Enkä halunnut nähdä ketään, koska tuntui vain siltä, että KAIKKI huomaisivat heti, miten paljon olin lihonut viime näkemästä. Kaupassakin pelkäsin asiakkaita tai työkavereita tulevan vastaan ja yritin vältellä samalle myyjälle menemistä useina päivinä peräkkäin. En ole varmaan koskaan elämässäni hävennyt itseni niin paljon. Ja inhonnut itseäni.
Lääkitys varmaan teki kuitenkin elämästäni siedettävän. Vaikka pahoja päiviäkin oli, pysyin kuitenkin toimintakykyisenä. Ja taisi olla vain muutama sellainen päivä, jolloin olisin kunnolla itkenyt. Töihin paluu tuntui aluksi uskomattoman raskaalta (varsinkin kun piti saada yli kuukaden kestänyt ahmimisputki katki), mutta oikeastaan viikon kuluttua helpotti. Nyt olen töissä jo kolmatta viikkoa ja elämä tuntuu taas astetta helpommalta.
Minä lasken taas kaloreita. Ja punnitsen kaiken, mitä suuhuni pistän. Mutta voin kuitenkin paremmin, kuin vähään aikaan. Tunnen jo, että paino on laskenut edes hiukan, mutta vielä en uskalla kohdata vaakaa. Ehkä sitten, kun vanhat farkut taas mahtuvat. Nälkää en ole juuri kokenut, töihinkin pystyn keskittymään paljon paremmin, kun ainut ajatus päässä ei ole se, että milloin pääsen taas ahmimaan. Minulla on rajat, joita noudatan ja se tekee kaikesta siedettävää. Minä pystyn tähän ja joskus saan taas kokea olevani kaunis. Vielä joskus olen taas pieni ja ihana, niinkuin minun kuuluisikin olla. En minä tällaisena ole oma itseni.
Edelleen lauantaita pidän karkkipäivänä, jolloin en laske ja syöminen saa vaikka vähän karatakin. Kunhan en jatka sitä sunnuntaille. Muuten pitäydyn samassa vanhassa kaloreiden laskemisessa, se on ainut asia, jonka minä osaan. Se on ainut tapa, jolla minä osaan syödä ilman ahmimista. Ja se on ainut tapa, jolla minä pystyn laihtumaan. Oikeastaan oli ihan yllätys, miten vähän mielitekoja minulla on ollut ja kuinka vähän ruoka pyörii päivällä päässä. Jotenkin kai sitä vain tietää, että nyt on turha edes haaveilla mistään ja lähinnä sitä odottaa lauantaita tulevaksi. Tosin unissani en tee juuri muuta kuin ahmi ja inhoa itseäni. Pitkään aikaan en oikeastaan edes ole nähnyt mitään "kivaa" ahmimisunta, vaan kaikissa on sellainen itseinhoinen ja ahdistava fiilis.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kunto-kaurapuuroa (96 kcal)
Lounas: Elovena-pikapuuro (omena&luumu) + vitapom -pore (117 kcal)
Välipala; Cottifrutti (vanilja-päärynä), omena (162 kcal)
Päivällinen: Rasvatonta vaniljajogurttia + Talk -muroja, 3 kevyttä kalkkunanakkia (334 kcal)
Iltapala: Kukkakaalia, trio kevytjäätelöä (340 kcal)
Yhteensä: 1049 kcal
Ensi viikolla aloitan sitten psykoterapian. Kelasta tuli myöntävä lausunto viime viikolla ja eka yhteinen aika terapeutin kanssa saatiin sovittua ensi viikolla. Todella loistavaa! Se on siis tosiaan kerran viikossa ja lääkäri suositteli sitä nyt alkuun ainakin kahden vuoden ajaksi. Odotan siltä paljon. Sain myös itse kopion omasta b-lausunnostani ja diagnoosini olivat lääkärin mukaan laihuushäiriö ja keskivaikea masennus. Olin oikeastaan yllättynyt, että "sain" diagnoosikseni anoreksian. Varsinkaan, kun en juuri nyt ainakaan fyysisiltä ominaisuuksilta tuon sairauden kriteerejä täytä. Minulla on melkein huono omatunto siitä. Ja toisaalta olen helpottunut, että enää mun ei tarvitse selitellä, että "on vähän syömisen kanssa ongelmaa".
Voin sanoa, että minulla on anoreksia.
perjantai, 25. heinäkuu 2008
Paperit kelassa
Huomenna karkkipäivä, jes. Mutta keskiviikkonakin oli karkkipäivä. Teki vaan niin paljon mieli pitää sellainen, joten annoin itselleni periksi. Eihän siinä mitään, mutta tunsin niin epäonnistuneeni. Noh, ainakaan en ahminut, eli kai sekin on jo paljon minulta.
Sain myös vietyä keskiviikkona paperit kelaan, mikä oli suuri helpotus. Ihmetyksekseni B-lausunto ei kuitenkaan ollut vielä tullut, vaikka lääkärini oli luvannut tehdä sen heti. Että minun kai se ois kaiken järjen mukaan pitänyt myöhässä olla. Noh, toivon mukaan lääkärini muistaa, mulle kun terapian aloittaminen on kuitenkin tosi iso asia -siis jo ihan se, että saan asiat hoidettua siihen malliin, että se terapian aloittaminen on ylipäätään mahdollista. Kelalla sanottiin, että eiköhän päätös ehdi syyskuuksi, jolloin voisin aloittaa terapiakäynnit.
Ulkona on niin kuuma. Käytiin just V:n ja koiran kanssa rannassa siiderillä ja se oli ihanaa. Inhoan ulkoista olemustani, mutta jotenkin vain kestän sen. Vaikka aina kun kävelen esimerkiksi peilien ohi, näen vain ison roikkuvan mahani ja eniten ahdistaa se, kuin oikein tunnen sen hyllyvän.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kaurapuuroa, omena (150 kcal)
Lounas: Elovena pikakaurapuuro (110 kcal)
Välipala: Rasvaton makuviili, omena (154 kcal)
Päivällinen: 2 ruispalaa (leikkelettä, levitettä), porkkanoita, jogurtti (272 kcal)
Välipala: Light -siideri, lakupatukka (216 kcal)
Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti (149 kcal)
Yhteensä: 1051 kcal
Söin eilen noita Fruit&Ice mansikkasorbetteja kaksi peräkkäin ja mulla koski koko yön mahaan :/ Kävin vessassa varmaan sata kertaa ja masu oli ihan turvonnut jä täynnä ilmaa. Ilmeisesti taas hieman liikaa makeutusainetta yhdellä kertaa... Voih.
Sain myös vietyä keskiviikkona paperit kelaan, mikä oli suuri helpotus. Ihmetyksekseni B-lausunto ei kuitenkaan ollut vielä tullut, vaikka lääkärini oli luvannut tehdä sen heti. Että minun kai se ois kaiken järjen mukaan pitänyt myöhässä olla. Noh, toivon mukaan lääkärini muistaa, mulle kun terapian aloittaminen on kuitenkin tosi iso asia -siis jo ihan se, että saan asiat hoidettua siihen malliin, että se terapian aloittaminen on ylipäätään mahdollista. Kelalla sanottiin, että eiköhän päätös ehdi syyskuuksi, jolloin voisin aloittaa terapiakäynnit.
Ulkona on niin kuuma. Käytiin just V:n ja koiran kanssa rannassa siiderillä ja se oli ihanaa. Inhoan ulkoista olemustani, mutta jotenkin vain kestän sen. Vaikka aina kun kävelen esimerkiksi peilien ohi, näen vain ison roikkuvan mahani ja eniten ahdistaa se, kuin oikein tunnen sen hyllyvän.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kaurapuuroa, omena (150 kcal)
Lounas: Elovena pikakaurapuuro (110 kcal)
Välipala: Rasvaton makuviili, omena (154 kcal)
Päivällinen: 2 ruispalaa (leikkelettä, levitettä), porkkanoita, jogurtti (272 kcal)
Välipala: Light -siideri, lakupatukka (216 kcal)
Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti (149 kcal)
Yhteensä: 1051 kcal
Söin eilen noita Fruit&Ice mansikkasorbetteja kaksi peräkkäin ja mulla koski koko yön mahaan :/ Kävin vessassa varmaan sata kertaa ja masu oli ihan turvonnut jä täynnä ilmaa. Ilmeisesti taas hieman liikaa makeutusainetta yhdellä kertaa... Voih.
maanantai, 21. heinäkuu 2008
Melkein oikein
"Parempi melkein oikein, kuin täysin väärin". Näin sanoi Gisele Van Der Ster kirjassaan lupa syödä. Viime viikonloppuun voisi oikeastaan soveltaa tätä, sillä vaikka söin karkkia ja popcornia (molempina päivinä), en ahminut niitä ja muutenkin söin ihan suht normaalisti, en esimerkiksi vetänyt leipää montaa pusillista tai ahtanut itseeni jäätelöä litroittain. Olen siis melko tyytyväinen! Molempina päivinä söin myös V:n kanssa samaa ruokaa; uusia perunoita ja lihaa jossakin muodossa. Pureskelin myös kaiken syömäni hyvin, joten varmaankin ensimmäistä kertaa elämässäni olin meista kahdesta hitaampi syöjä :)
Lupa syödä -kirja on nyt luettu loppuun ja yritän ottaa siitä edes joitain vinkkejä korvan taakse ihan jatkoakin ajatellen. Keskiviikkona käyn Kelassa ja vien sinne terapiahakemuksen. Yritän saada tätä elämää taas järjestykseen. Mieliala on ollut hyvä, mutta mahani ahdistaa aivan valtavasti. Tunnen itseni niin valtavaksi ja koen paisuvani kuin pullataikina tuosta vatsan seudulta. Tunnen, kuinka mahani höllyy ylös alas, kun kävelen. Tunnen miten se on makkaroilla farkkuja vasten, kun istun. En voi olla ajattelematta, millaiset jenkkakahvat minulla on.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kaura-ruispuuroa, omena (153 kcal)
Lounas: Elovena pikakaurapuuro (120 kcal)
Välipala: Rasvaton makuviili, omena (154 kcal)
Päivällinen: 2 ruispalaa (3 leikkelettä + salaattia), 5 kevyt kalkkunanakkia (280 kcal)
Välipala: 3 porkkanaa (45 kcal)
Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti (149 kcal)
Yhteensä: 901 kcal
Onneksi eilen värjättiin + leikattiin mun hiukset, niin olo on taas hieman hehkeämpi. Ihokin näyttää niin kauniin valkoiselle, kun hiukset ovat kunnolla mustat. Olen kuin pieni posliininukke. Tuntuu siltä, että olen ehkä ainut ihminen maailmassa, joka on täysin sinut muuten ulkonäkönsä kanssa, mutta haluaisi vain olla laiha, laiha, LAIHA. Tuntuu, että ilman laihuutta minua ei ole olemassakaan.
Lupa syödä -kirja on nyt luettu loppuun ja yritän ottaa siitä edes joitain vinkkejä korvan taakse ihan jatkoakin ajatellen. Keskiviikkona käyn Kelassa ja vien sinne terapiahakemuksen. Yritän saada tätä elämää taas järjestykseen. Mieliala on ollut hyvä, mutta mahani ahdistaa aivan valtavasti. Tunnen itseni niin valtavaksi ja koen paisuvani kuin pullataikina tuosta vatsan seudulta. Tunnen, kuinka mahani höllyy ylös alas, kun kävelen. Tunnen miten se on makkaroilla farkkuja vasten, kun istun. En voi olla ajattelematta, millaiset jenkkakahvat minulla on.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kaura-ruispuuroa, omena (153 kcal)
Lounas: Elovena pikakaurapuuro (120 kcal)
Välipala: Rasvaton makuviili, omena (154 kcal)
Päivällinen: 2 ruispalaa (3 leikkelettä + salaattia), 5 kevyt kalkkunanakkia (280 kcal)
Välipala: 3 porkkanaa (45 kcal)
Iltapala: Fruit&Ice -sorbetti (149 kcal)
Yhteensä: 901 kcal
Onneksi eilen värjättiin + leikattiin mun hiukset, niin olo on taas hieman hehkeämpi. Ihokin näyttää niin kauniin valkoiselle, kun hiukset ovat kunnolla mustat. Olen kuin pieni posliininukke. Tuntuu siltä, että olen ehkä ainut ihminen maailmassa, joka on täysin sinut muuten ulkonäkönsä kanssa, mutta haluaisi vain olla laiha, laiha, LAIHA. Tuntuu, että ilman laihuutta minua ei ole olemassakaan.
