Onneksi eilinen päivä on ohi ja pian jo tämäkin. Vaikka ei siinä, on ollut oikein mukava päivä kaikin puolin. Eilen tosiaan pelotti, että olen töissä ihan kuollut, mutta mitä vielä! Oli ehkä energisempi olo kuin koskaan! Ruokatunnillekin lähtiessä piti oikein ihmetellä, että eihän mulla vielä ole edes nälkä. Todella outoa siis. Aamullakin heräsin jotenkin todella jaksavana, vaikka vielä illalla mulla oli niin heikko olo, etten meinannut pystyssä pysyä. Jotain siis tapahtui kropalle yön aikana, kai tuli oikein kunnolla kerrankin ladattua akkua. Ja toisaalta, sen eilisen päivän jälkeen mikä tahansa päivä tuntuu ihanalta, siis sekä henkisesti, että fyysisesti.

Olo on siis kaiken kaikkiaan normalisoitunut. Hyvä niin. Enhän mä edes paljoa lauantaina ahminut, mutta kyllä siinä silti menee ainakin pari päivää palautuessa. Tai ainakin kuvittelen niin. Tänään söin kuitenkin jo ihan normaaliin tapaani, eikä ole todellakaan ollut sellainen paskaläskifiilis. Tai no ehkä vähän, mutta ei silleen merkittävästi. Vieläkään en tunne olevani jotenkin sinut kroppani kanssa ja peilistäkin näytän jotenkin... turvonneelle? En edes tiedä. Ehkä huomenna jo sitten tykkään taas itsestäni. Täytyy nyt vielä miettiä sitä vaa`alle menemistä, pelottaa niin, että jos lukemat eivät miellytä silmää, niin päivä on totaalisesti pilalla.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 Real täysjyväruisleipää (kinkkua, levitettä ja salaattia), jogurttia (309 kcal)

Lounas: Elovena Hetki -puuro, viili (220 kcal)

Välipala: Omena, appelsiini (119 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, appelsiini (203 kcal)

Iltapala: Porkkanoita, päärynä (170 kcal)

Yhteensä: 1021 kcal

Jotenkin tuskastunut olo. Johtunee siitä, että edessä on sellaisia syömistilanteita, jotka jännittävät. Lauantaina pitäisi lähteä työporukalla sauvakävelemään ja sen jälkeen syömään, mikä tietenkin ahdistaa niin pirusti. Tarjolla on sienikeittoa, leipää, lohta, uuniperunaa ja jälkkäriäkin tietty. Ahdistus! Ruuat ovat sinänsä ihan ok, mutta häiritsee ihan mielettömästi, kun en tiedä, onko kyseessä seisova pöytä vai tuodaanko meille valmiit lautaset eteen. Kun jos saisin itse valita syömäni määrän, niin eihän siinä mitään, mutta mutta ne valmiit annoksen, auts. Kun en vaan kehtaa jättää syömättäkään, sillä tiedän kyllä, että mun syömiseen varmasti kiinnitetään huomiota. Yksikin päivä tässä työkaveri sanoi, ettei muista, juonko kahvia, mutta että sen hän muistaa, etten ikinä ota pullaa vaan syön aina vaan hedelmiä... Ja olisihan se epäkohteliastakin. Vaikka saahan ravintoloissa olla syömättä, jos ei maistu. Saa nyt nähdä, miten käy. Onneksi kyseessä ei ainakaan ole sellainen über-hieno ravintola, vaan syödään ihan ulkoiluvaatteissa jossain kodalla. Että ehkä turhia taas stressailen?

Ahdistus numero 1 on kuitenkin ensi viikolla vietettävä mökkiviikonloppu kavereiden kanssa, koska se tietää syömistä, syömistä ja syömistä. Siis herkuttelua, herkuttelua ja herkuttelua. Kun oikeasti on NIIIIIN ihanaa lähteä ja nähdä rakkaita ystäviäni, mutta en tiedä, miten kestän taas itseäni sen jälkeen, kun se mökkireissu on ohi. Vaikka toisaalta mikä hätä mulla pitäisi olla? Tuskin paino edes voi muuttua yhdessä viikonlopussa pysyvästi ja onhan mulla helvetti soikoon aika laihdutella vaikko koko kesä. Täytyy siis vain jostain yrittää kaivaa positiivista asennetta ja unohtaa koko syömispaska hetkeksi. Se vain on niin vaikeaa. Kyllä mä siellä mökillä varmasti olen ihan ok, mutta ne seuraavat päivät kotona ovat liian pitkiä ja raskaita kestettäviksi. Kai mun täytyy vain taistella ja jotenkin takoa pieneen päähäni, että elämä ei lopu siihen, vaikka joskus syönkin enemmän, jopa liikaa ja kaikkia niitä ruokia, joita normaalisti kartan. Olenhan aina ennenkin selvinnyt, eikä koskaan ole tapahtunut mitään peruuttamatonta. Se vain on niin helvetin vaikeaa uskoa.