Paluu arkeen... ja olo on varmaan sata kiloa lihavempi. Piti nimittäin TAAS mässäillä oikein olan takaa porukoilla. Hassua, etten edes jaksanut välittää. Ajattelin vain, että laihdutan sitten taas itseni takaisin 43:een, nyt herkutellaan. En tiedä, että onko se hyvä vai huono asia. Karkkia piti saada ihan joka ikinen ilta, myös eilen, kun tultiin kotiin. Toisaalta en kuitenkaan missään vaiheessa viikonloppua ollut niin pahassa ähkyssä, että oisin vaan itkenyt kipeätä mahaani ja yökkäillyt vessanpönttöön -eli jokin järki oli kuitenkin mukana siinä touhussa, vaikka söinkin paljon.

Kaikista pahinta oli varmaan taas leivän ylenpalttinen mättäminen. Minkäs minä sille voin, että leipä on vaan ehkä (karkin jälkeen) maailman parasta ja äiti meni vielä perjantaina leipomaan saaristolaisleipää, joka on ihan to die for. En edes uskalla laskea, kuinka monta viipaletta söin leipää koko tuon reissun aikana, sillä esimerkiksi eilisen illan aikana täällä kotona vedin jo lähemmäs kymmenen... Apua. Mutta tosiaan vaikka söin paljon, niin esim. aina ruualla oli nälkä ja jaksoin syödä. En sitten tiedä, että oliko sillä vaikutusta, että kittasin Movicolia koko reissun ajan enemmän, kuin laki sallii. Mutta eipähän maha jumahtanut!

No joo, tuo ei ihan oikeasti ole asia, josta olisin ylpeä.

Tänään tosiaan töihin ja vanhoihin syömiskuvioihin takaisin. Yllättävän helppoa taas, ei edes oikeastaan tee hulluna mieli karkkia ja porkkanat sun muut maistuvat ihan ylihyville. Johtuu varmaan paljon siitä, että vaikka mä tuolla kotona söinkin kaikkea normaalista poikkeavaa, niin söin kuitenkin esim. aamulla aina puuron, vaikkakin siihen tuli lisäksi kaikkea muutakin, kuten just tuota leipää ja keksejä. Ja hedelmiä söin ihan pitkin päivää ja ruualla otin aina reilusti salaattia. Muistan nimittäin joskus, että kun menin kotiin, niin jätin puuron ja hedelmät ihan kokonaan ja kotiin palatessa ne eivät enää maistuneetkaan miltään, kun suu oli tottunut ihan kaikkeen muuhun.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin oikein mukava pitkä viikonloppu, oltiin koirien kanssa pihalla ja vähän shoppailinkin, kun lauantaina käytiin kaupungilla. Nähtiin myös tuttuja ja sukulaisia, mikä nyt hieman ahdisti, koska olin jo alkanut mässäilemään ja maha pömpötti jo siihen malliin, että pelkäsin kaikkien luulevan minun olevan raskaana. Ja siis haluan aina "näyttää" itseni mahdollisimman laihana, sehän on selvää. Varsinkin niille ihmisille, joita näkee harvemmin. Äidille ja isäpuolelle nyt ei ole niin väliksi. Maanantaina jo melkein toivon, etten näkisi enää yhtään ketään, koska hävetti niin paljon oma ulkomuoto. Ai että vihaan sitä tunnetta! Vihaan varmaan eniten maailmassa. Silloin ainut asia, josta saa jotain nautintoa, on syöminen.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: Kaura-ruispuuroa + mustikoita, omena (183 kcal)

Lounas: Kaura-ruispuuroa, omena (150 kcal)

Välipala: Appelsiini (93 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, kurkkua, 2 porkkanaa (242 kcal)

Iltapala: Valio profeel -jogurttia + All Bran Plus -muroja, omena (308 kcal)

Yhteensä: 976 kcal

Ihme, että tämä päivä oli töissä suht ok. Pystyin ihan keskittymään töihin ja ei ollut edes oikein nälkä. Välillä tosin tuli sellainen todella voimakas oksettava olo, mutta aika nopeasti se tosin meni pois. Päätä nyt on särkenyt koko päivän, mutta se ei voi johtua syömättömyydestä, vaan nimenomaan siitä karkin mättämisestä, koska mulle koski päähän oikeastaan koko yön. Kurjaa :/ Muutenkin tuo ahmiminen saa mut aina ihan tosi kipeäksi, kun mahan ja pään lisäksi tuntuu siltä, että koko kroppa on ihan hellänä; lihaksia pakottaa ja iho on kosketusarka. Kaiken kukkuraksi saan ahmimisesta todella usein ientulehduksen (vaikka siis hampaita pesen ihan normaalisti). Että kyllä kannattaa!

Kun aamulla kävelin töihin, niin sanoin itselleni ääneen, että "ensimmäinen päivä on aina se pahin, kun kestät tämän, niin alkaa helpottaa". Niin totta ja nythän tämä päivä onkin jo iltapuolella. Huominen en kyllä vielä kans aika raskas, mutta torstai varmasti jo parempi. Niin tutut jo on nämä kuviot, että jaksaa pysyä suht optimistisenakin. Vaikka varmasti Cipralexille kuuluukin suurin kiitos ja ylistys.