Kaamea olo. Tai ei oikeastaan enää niinkään, mutta tämä päivä muuten ja eilinen siinä sivussa olivat niin hirveitä päiviä, että huh huh. Lauantaina aamupaino oli tosiaan vielä ihan kivoissa lukemissa, eli 43,6 kg. Pientä paniikkia aiheutti tosin yllättävä V:n siskon ja hänen miehensä vierailu, mutta siitäkin selvisin kunnialla, eli vältin kahvittelun aika taidokkaasti. Koko päivän kyllä teki mieli vain herkutella ja syödä ylipäätään koko maailma, mutta sinnittelin iltaan asti ja vältin mm. kaapissa olevan suklaalevyn houkutuksen. Otin siinä vain porkkanaa ja puuroa, niitä tavallisia turvaruokia.

Illalla katsottiin tosiaan Lostia ja karkit olivat taas taivaallisen hyviä, vaikka toisaalta milloinkapa ne eivät sitä olisi. Lostin jälkeen tulivat kuitenkin vielä euroviisut ja pitihän nekin nyt sitten katsastaa, kun kerrankin olivat Suomessa jne. Koko ohjelman ajan teki niin niin paljon mieli syödä, ahmia, tunkea ruokaa kurkusta alas. Kävin kaapilla sen suklaalevyn luona varmaan sata kertaa, mutta kuin ihmeen kaupalla vältin pahanlaatuisen ahmimiskohtauksen. Otin siinä sitten muutaman mummon tekemän riisipiirakan pakkasesta ja pari leipää. Koin sen jonkinmoiseksi ylensyömiseksi, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen, että en kuitenkaan sen pahemmin alkanut ahmimaan. Pahemminkin siis olisi voinut käydä ja olihan mulla oikeasti vähän nälkäkin.

Aamulla olo tuntui oikein "normaalilta" joten suoraan vessasta menin vaa`alle, kuinkas muuten. Olin suoraan sanottuna järkyttynyt, kun paino oli taas pompsahtanut sinne 44:n pintaan eli aamupaino oli 44,1 kg. Voi että olinkin pettynyt. En muistakaan, milloin paino olisi viimeksi näin pahasti vittuillut, se ei vahingossakaan ole halunnut laskea entiseen sen mökkiviikonlopun jälkeen, josta nyt kuitenkin on jo useampi viikko. Aluksi ajattelin suhtautua asiaan ihan järkevästi, mutta aika kaoottinen loppupäivä kuitenkin oli. Ahdisti ja syöminenkin oli jotenkin ihan sekaisin. Tehtiin ruokaakin taas yhdessä pitkästä aikaa (siis sellaista, jota molemmat voivat syödä...) ja senkin piti olla niin pahaa, ettei tosikaan. Jäätelöäkin meni, mikä sitten alkoi loppupeleissä myöskin ahdistamaan, vaikka kalorit pysyivätkin ihan sallituissa rajoissa. Illalla sitten olinkin jo ihan tosi masentunut, itkustin sängyssä vaan niin kauan, että nukahdin.

Tänään oli kuitenkin se kaikista hirvein päivä. Aamulla heräsin väsyneenä, jotenkin turvonneena ja mahakaan ei toiminut, joten en päässyt vaa`alle. Pakko tunnustaa, etten muista tässä ihan lähiaikoina olleeni niin masentunut. Olo oli siis jotain aivan sanoinkuvaamatonta, sellainen lamaantunut ja itkuinen. Töihin oli kuitenkin pakko mennä ja aamu siellä oli ihan hirveä, silmät vain seisoivat päässä, ajatukset olivat katkonaisia ja meinasin ihan koko ajan rueta itkemään. Ja se ei auttanut, että yritin tsempata itseäni reipastumaan -tuntui vain niin pahalle. Ajattelin jo, että ehkä se masennuslääke ei olisikaan niin paha juttu, sillä ei näin pysähtynyttä oloa kestä kukaan!

Onneksi mieliala alkoi nousta päivän kuluessa ja loppupäivästä olin jo taas ihan työkykyinenkin. Nyt jälkeen päin mietinkin, että toivottavasti en kamalasti tehnyt aamupäivästä virheitä, koska ihan täysin sumussa meni kaikki useamman tovin. Pelottavaa. Nyt olo on tosiaan jo ihan siedettävä, vaikka esim. kuukautisetkin tässä juuri parahiksi alkoivat tekemään olosta vieläkin kuvottavamman... Saa nähdä, nouseeko paino vielä tästäkin, sillä yleensähän aina turpoan melkoisesti ja nestettä kertyy erityisesti alavatsaan ja kaikki housut tuntuvat kiristävän päällä. Yäk. Ihan kuin en jo tarpeeksi ällöttäisi itseäni.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 Real täysjyväruisleipää (kinkkua, levitettä, salaattia), omena (275 kcal)

Lounas: Elovena hetki -puuro, viili (215 kcal)

Välipala: Omena, päärynä (91 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, omena, appelsiini (240 kcal)

Iltapala: Jogurttia, 5 kiiviä (224 kcal)

Yhteensä: 1045 kcal
Saa nähdä, miten huomenna taas käy syömisten kanssa, kun ollaan illaksi lähdössä koulutukseen, jossa totta helvetissä on tarjolla syömistä. Tosin salaattibuffet, eli toivoa on. Kaiken lisäksi se syöminen on vasta itse koulutuksen jälkeen, joten helppohan se olisi skipata ja lähteä kotiin. Ongelmana vaan on se, että en ole lähdössä paikan päälle omalla autolla vaan työkavereiden kyydillä ja he nyt tietenkin aikovat jäädä syömään. Nyt onkin sitten melkoisen neuvoton olo sen suhteen, että tehdäkkö eväät mukaan vai ei. Kun nälkähän mulla on satavarmasti jo heti töiden jälkeen, mutta inhottaa syödä maha täyteen, jos heti parin tunnin päästä pitää väkisin vetää jotakin naamariin. Ja taas toisaalta nälkääkään en juuri kestä. Vaikeaa vaikeaa vaikeaa kaikki.

Ja jotta ei ihan synkistelyksi menisi tämä kirjoitus, niin kyllä mulle jotain hyvääkin on tapahtunut. Tänään tuli nimittäin kirje mielenterveyskeskukselta ja kartoitusjaksoni (1-6 käyntiä) alkaa 31.5 eli parin viikon päästä! Ihanaa! Sitten olisi siis eka käynti ja toivon mukaan jo pelkkä tieto avun saamisesta auttaa jaksamaan nämä muutamat viikot. Niin ja onhan tässä muutakin mukavaa, esim. keskiviikkona mulla on synttärit ja V:n kanssa ollaan varattu pöytä ravintolasta eli lähdetään syömään :) Todella kauan kyllä pohdin tuota, että ahdistaako se liikaa ollakseen mukavaa, mutta lopulta päätin, että ne on sentään mun synttärit, kai mäkin voin sen verran juhlia? Ja V:n kanssa ollessa mun ei todellakaan ole pakko syödä yhtään mitään mikä ahdistaa, joten voin tilata just sellaista ruokaa, jonka syöminen tuntuu mukavalta. Ehkä viinikin saisi mut vähän rentoutumaan...

Päivityksiä ei siis taida olla luvassa muutamaan päivään -saa siis nähdä, millaista itkuvirttä on luvassa seuraavalla kerralla. Toivotaan nyt kuitenkin että edes synttäripäivä olisi sellainen, jota voisi jälkeenpäinkin muistella ihan hyvissä fiiliksissä...