Aamulla uteliaisuus taas voitti terveen maalaisjärjen, joten suuntasin vaa`alle toteamaan neljän päivän mässäilyn seuraamukset. Tottakai pieni osa minua toivoi painon olevan jotain ihan siedettävää, mutta toisaalta tiesin, että paino ei voi mitenkään olla samoissa lukemissa, kuin ennen viikonloppua. Tavallaan olin siis jo henkisesti valmistautunut isoihin lukemiin, joten kestin 44,8 kg:n ihan kohtalaisesti, vaikka totta helvetissä se pahalle tuntuikin. Tasan kaksi kiloa siis olen itseeni kerryttänyt, huh. Tosin aika varma olen siitä, että ei tuo mikään lopullinen tuomio vielä voi olla, eli paino tasaantuu tässä vielä loppuviikon. Fyysisesti kun ei taida olla edes mahdollista kerryttää rasvaa tuota määrää noin lyhyessä ajassa, ainakin toivon niin. Eniten kuitenkin tavallaan huolettaa se, että maha on tosiaan toiminut hyvin, joten en voi edes vedota siihen, että massa painaa suolistossa... Noh, huomenna uusi päivä taas, ehkä uudet lukematkin?

On muuten helpottanut todella paljon, kun on voinut lueskella tätä blogia taaksepäin ja huomata, että en ole ennenkään paisunut pysyvästi, vaikka olenkin sortunut syömään. Esim. jouluna sulatteluun meni viisi päivää, mutta sen jälkeen paino oli lähes samaa luokkaa, kuin mitä lähtötilanteessakin. Viime mökkeilyn jälkeen (lokakuussa) tosin paino oli tasautunut jo neljäntenä päivänä, joten suurella mielenkiinnolla seurailen nyt painoni kehittymistä. Sinänsä hassua, että oikeasti tuo 44,8 kg olisi ihan siedettävä luku, mutta juuri nyt se tuntuu aivan järkyttävän suurelta. Se kun kuitenkin tosiaan kaksi kiloa plussaa siihen, mitä olen tässä lähi aikoina painanut. Tavallaan tunnen myös oloni äärimmäisen pettyneeksi, sillä painan nyt saman verran, kuin ennen joulua! Ja olen kuitenkin tässä ihan hiton pitkän ajan laihduttanut ja kituutellut vähillä syömisillä. Että turhaako se kaikki onkin ollut?

Noh, yritän olla vaipumatta epätoivoon, sillä olo on kuitenkin muuten (siis jos tuota painoa ei oteta huomioon) ihan ok, eli en koe olevani mitenkään hullun turvonnut. Peilistä en eroa juurikaan näe, mutta esim. työhousut eivät tänään roikkuneet päällä ihan normaalin malliin, vaan ne tuntuivat lantion kohdalta jopa tiukoilta. Äh. Fyysisesti kuitenkin olo on myös hyvä, vaikka flunssa kovasti painaakin päälle ja tänään olo töissä oli jopa ajoittain kuumeinen. Koiran kanssa käytiin kuitenkin tässä illalla kävelemässä sellaiset puolitoista tuntia ja hyvin jaksoin sellaisen reissun heittää. Se tuntui kyllä todella hyvälle, jaloissa tuntui ihan oikeasti olevan voimaa ja ylämäissäkään en puuskuttanut tai kokenut sellaista epämiellyttävää heikotuksen tunnetta.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 ruisleipää (kinkkua, levitettä ja salaattia), omena (279 kcal)

Lounas: Elovena Hetki -puuro, viili (220 kcal)

Välipala: Omena, päärynä (110 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, omena, appelsiini (253 kcal)

Iltapala: Porkkanoita, jogurttia (212 kcal)

Yhteensä: 1074 kcal

Jotenkin ihanan turvallista palata takaisin tuttuun arkirytmiin. Toisaalta mulla on edelleen haikea olo viikonlopusta, eikä pelkästään sen takia, että kavereita jäi ikävä. Minä nimittäin ikävöin myös ruokaa, kaikkea niitä ihania herkkuja ja sitä tunnetta, kun sai vain syödä niin paljon kuin ikinä halusi. Just nytkin tekisi mieli syödä, vaikka milloinkapa minun ei tekisi... Kovasti stressaan huomisen mini-karkkipäivästä sekä tietenkin itse lauantain herkutteluhetkestä. Kun toisaalta en koe ansaitsevani niitä, ennen kuin paino on taas ok (eli alle 43,5) mutta toisaalta en taas tiedä, kestääkö pää ilmankaan. Kun toisaaltahan minä lupasin yrittää vain jatkaa normaalisti ilman mitään kituutuksia yms. Huoh, on tämä niin hankalaa. Eikö suhteeni ruokaan voisi olla edes pikkuisen vähemmän mutkikas?