Tänään oli pitkästa aikaa vapaapäivä viikolla. Olipa ihanaa, että se oli juuri maanantai, sillä maanantaithan ovat tunnetusti sellaisia ahdistuspäiviä ja tänään teki todella hyvää ottaa vaan rennosti. Aamullakin herättyäni söin aamupalan ja menin sitten takaisin nukkumaan. Niin luksusta. Makasin vain kahden peiton alla ja annoin ajatusten juosta vapaana. Ei kiirettä yhtään minnekään, eikä oikein mitään huoliakaan. Koiran kanssa käytiin sitten rauhallisella kävelyllä, jonka jälkeen luin ja söin jäätelöä. Olisipa tällaisia päiviä useamminkin.

Maha on onneksi vähän edes rauhoittunut eilisestä. Huh, kylläpä se olikin eilen illalla kipeä ja sekaisin :/ Yölläkin jouduin juoksemaan vessassa, vaikka eihän sieltä enää mitään muuta tullutkaan, kuin vettä... Aamulla olikin sitten melkoisen hutera olo ja aamupainokin 43,2 kg. Eli kahdessa päivässä eroa huiman kilon verran. Niin se vain heittelee. En kyllä tajua, mikä mahan taas meni kipeyttämään, sillä ei se vielä tänäänkään ihan normaalille ole tuntunut. Päivälläkin söin porkkanoita (ihan "normaalin" määrän) ja maha ei jotenkin niitäkään yhtään kestänyt vaan turposi mahdottomaksi palloksi ja onkin nyt sitten kipuillut ja mourunnut pitkin iltaa. Ei kivaa. Kaiken lisäksi sain nyt vielä päänsäryn siihen kaveriksi, great.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 Real täysjyväruisleipää (kinkkua, levitettä, salaattia), omena (278 kcal)

Lounas: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, omena (186 kcal)

Välipala: Mansikka kevytjäätelöä (200 kcal)

Välipala: Porkkanoita (98 kcal)

Päivällinen: 2 ruispalaa (kinkkua, salaattia) (152 kcal)

Iltapala: 3 nektariinia, kirsikkatomaatteja (148 kcal)

Yhteensä: 1062 kcal
Uskalsin tänäänkin syödä leipää kahteen kertaan :) Ei kyllä silleen ollut tarkoitus, mutta käytiin tänään kaupassa ja kukapa nyt voisi vastustaa tuoretta ruispalaa salaatin kera. Nams. Muuten en sitten olekaan yhtään tyytyväinen tämän päivän syömisiin, sillä harmitti ihan älyttömästi kokkailla V:lle ruokaa, kun ei itse uskaltanut syödä samaa :( Haluaisin niin paljon, mutta miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Nytkin ongelmana ei ollut itse ruoka niinkään, vaan lähinnä se, etten olisi milään pystynyt laskemaan sen tarkkaa kalorimäärää, en oikein edes sinne päin arviota. Että sen takia jätin ottamatta, tyhmä tyhmä minä.

Sylin keskustelupalstalta luin tänään kommentin, joka pisti ajattelemaan. Lainaan sen nyt tähän suoraan, kirjoittaja oli valitettavasti "vieras". 
"Mä luulen, että mulla se, että syön liikaa johtuu pohjimmiltaan siitä, että haluaa keinotekoisesti luoda itselleen jonkin ongelman, joka on ratkaistavissa. Eli siis kun syön liikaa ja lihon, ratkaisen ongelman sillä että syön jatkossa vähän ja laihdun. Siitä saa onnistumisen kokemuksen. Jos ei loisi itselleen tällaista keinotekoista ongelmaa, mieleen voisi tulla se, mikä todella ahdistaa, ja se taas saattaisi olla sellainen asia johon ei ole mitään yksinkertaista ratkaisua. Näin sitä pakenee ongelmia.

Ja liian vähän syöminen johtuu taas varmaan siitä, että saa jotain tyydytystä siitä että onnistuu elämässään edes jossain, eli laihtumisessa. Vaikkai laihtumisesta olisi mitään todellista hyötyä, vaan pikemminkin päinvastoin, se kyllä antaa valheellisen tunteen kontrollista omaan elämään: "asetin itselleni tavoitteeksi laihtua x kiloa, ja onnistuin siinä, jipii, voin tuntea itseni hyväksi" Kun ihmisen henkiselle terveydelle tai edes jollakin tavalla koossa pysymiselle on välttämätöntä että kokee onnistuvansa jossain, vaikka se olisikin valheellista. Tällä tavalla on helppo paeta sitä että ottaisi elämässä todellisia haasteita vastaan, kun voi turvautua siihen ajatukseen että onnistuu edes yhdessä asiassa, laihtumisessa."

En olekaan koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Tai siis olen, mutta en ole koskaan ajatellut, että haluaisin luoda itselleni keinotekoisen ongelman. Vaikka tavallaan onkin totta, että en oikein osaa olla onnellinen. Se vaan tuntuu liian... hyvältä? Aina voi kuitenkin vedota siihen, että vaikka asiat olisivat kuinka hyvin tahansa, voisin vielä laihtua muutaman kilon. Tai että lihon kuitenkin joskus tulevaisuudessa, vaikka juuri nyt ei teekkään mieli ahmia.

Joskus on myös surullista huomata, että laihduttaminen on tavallaan "kivaa". Se on projekti, jota pidän yllä. Välillä tuntuu, kuin pelaisin jotakin peliä, lasken, kirjaan, järkeilen. Illalla pääseen tarkastelemaan tuloksia ja olemaan tyytyväinen onnistumisistani. Ihan kuin itse laihduttaminen olisi itseasiassa tärkeämpää, kuin itse laihtuminen.