Todella kiireinen päivä töissä, mutta hyvin mä pärjään :) Olen saanut todella paljon itseluottamusta ja kun mieliala on nyt jo pitkään ollut oikein hyvä, niin töissäkin jaksaa ainakin sata kertaa paremmin. Varmasti siis masennus vie voimat ihan fyysisestikin. Lisäksi tuntuu, että vaikka nykyään syönkin enemmän, niin painokin pysyy jotenkin paremmin hallinassa. Outoa. Tänäänkin aamupaino oli sen tasan 43 kg, hassua sinänsä, ettei millään voinut olla jotain 42-alkuista...

Huomenna olisi aamulla lääkäri ennen töitä. Luultavasti siellä menee taas ihan reippaasti aikaa, mikä on kyllä mukavaa, että saa ihan rauhassa tuulettaa päätään. Lisäksi odotan jotenkin tosi paljon, että pääsen kertomaan lääkärilleni, miten hyviä kokemuksia olen Cipralexista saanut. Ja miten hyvä olo mulla on lähiaikoina ollut. Toisaalta musta on ihana päästä mässäilemään mun syömisillä ja painolla, vaikka tiedän, että se on ihan sairasta. Kai koen jotakin ylpeyttä siitä, miten laiha minä olen. Siihen on niin ihanan helppo vedota. Joku voi kyllä olla älykkäämpi tai muuten vain niskan päällä, mutta ainakin minä olen se laihempi ja kauniinpi.

Käytiin koiran kanssa tänään oikein kunnon lenkillä ja jaksoin yllättävän hyvin. Maasto oli sellaista mäkistä ja epätasaista, mikä yleensä vie musta mehut ihan heti alku metreillä. Nyt kuitenkin jaksoin oikein kivasti. Ehdin jo iloita hyvästä kunnostani lenkin loppupuoliskolla, kunnes kotiin saavuttuani ja hetkeksi istuuduttuani meinasi lähteä taju. Hyvä kun jaksoin suihkussa käydä. V sanoikin, että mulle pitäisi ostaa sellainen suihkupenkki, minkälainen on vanhoilla mummoilla. Just.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 Real täysjyvä ruisleipää (kinkkua, levitettä, salaattia), omena (274 kcal)

Lounas: 3 kiiviä + rasvatonta viiliä (191 kcal)

Välipala: Omena (51 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + mustikoita, porkkanoita (211 kcal)

Iltapala: Hedelmäturkinpippureita (324 kcal)

Yhteensä: 1051 kcal

Kohta Lostin pariin ja karkkia syömään. Olen tehnyt jonkinmoisen taitolajin noiden karkkien syömisestä, kun syön ne niiiiiiin hitaasti. Siksi onkin perin outoa, miten en ahmimisfiiliksissä edes pysty noitakaan karkkeja imeskelemään, vaan ne pitää purra ja hotkia. Ei niistä silloin edes yhtään nauti.

Viikonloppu kolkuttelee jo ovelle, mutta vielä olisin huominen päivä ja lisäksi vielä lyhempi lauantai töitä. Lauantaina töiden jälkeen käynkin hakemassa parhaan ystäväni juna-asemalta, sillä hän tulee meille kylään viikonlopuksi :) Odotan sitä enemmän, kuin sanat riittävät kertomaan. Toki syöminen ahdistaa, mutta ei edes herkuttelu, vaan lähinnä se ahmiminen. Viimeksi kun olin hänen luonaan, niin ahmin ja ahmin vaan ja vietin viikonlopun jälkeisen maanantain lähinnä itkien ja itseinhossa pyöriskellen. Toivottavasti nyt menisi ihan hyvin, olisi niin mukavaa, että olisi mukavaa :) Ainakin ympäristö on tuttu ja turvallinen, mutta eipä siinä, on sitä täällä ennenkin ahmittu. Mutta turhaan kai sitä piruja seinille maalailee, yritin nyt vain ottaa ihan rennosti.