Jotenkin ahdistunut olo. Eilinen oli ehkä yksi elämäni parhaista päivistä, oltiin koko päivä koiran kanssa näyttelyssä ja menestys oli huimaakin huimempaa. Siis ihan uskomaton päivä, pitkästä aikaa tuntui siltä, että olin minä. Se minä, joka löytyy sieltä jostain syömishäiriön alta. Se iloinen tyttö, joka elää koiraharrastukselle. Se tyttö on ollut kadoksissa liian kauan.

Ja mitä teinkään, kun tulin kotiin palkintojen kanssa tuon upean päivän jälkeen? Aivan oikein, ahmin. En paljoa, mutta juuri sen verran, että tänä aamuna tuntui taas paksulta. Ja juuri kun olin saanut viime viikonlopun sulateltua ja olon normalisoitua. Eilen otetuissa valokuvissakin näytin niin laihalle, etten meinannut uskoa sitä todeksi. Voi että minä olin pikkuinen ja nätti. Tiedän, etten ole tässä mitään mennyt pilaamaan, mutta jotenkin vain ahdistaa, kun en ymmärrä, miksi eilen illalla piti taas mättää leipää naamaa, kun olo oli kaiken kaikkiaan niin loistava, kuin se vain voi ihmisellä olla. Yksi syy saattoi olla melko jogurtti-juttu painotteinen karkkipussi, joka hupeni huomattavasti nopeammin, kuin "normi-karkkipussini", joka sisältää paljon kovia karkkeja, joiden syömiseen menee aikaa. Että kun pussi loppui liian aikaisin, niin piti sitten jatkaa vielä sipseillä ja hapankorpuilla.

Eniten ärsyttää, että en todellakaan vetänyt mitään suuria määriä ja silti maha oli aamulla kipeänä. Vieläpä juuri sillä tavalla, jolla se on kipeänä VAIN ahmimisen jälkeen. Iho on jotenkin sellainen kosketusarka ja liikkuessa suolistoon sattuu. Lisäksi hikoilin koko yön kuin porsas ja tänäänkin on ollut kuuma, vaikka oikeasti palelen koko ajan. Inhoan sitä, mutta ainakin se kertoo, että olen syönyt tarpeeksi vähän. Niin sairasta, kuin se onkin.

Miksi elämän pitää olla tällaista? Katselin tänään vanhoja valokuvia ja olin niissä niin lihava, että kuolisin varmaan mieluummin, kuin painaisin sen verran. Haluaisin eroon näistä ajatuksista, mutta se tuntuu mahdottomalta. Tuntui jo siltä, että menee hyvin ja nyt taas hetkellisesti on sellainen olo, että en jaksa eteenpäin. Eniten ihmetyttää se, että miksi pitää ahmia silloin, kun elämä tuntuu sujuvan ja asiat ovat hyvin? Kuten eilen ja vaikkapa juhannuksena. Jotenkin vielä ymmärrän sen, että ennen ahmin yksinäisyyteen, mutta nykyään tuntuu, että miten huonommin menee, niin sitä vähemmän syön. Ja että ahmimiset ajoittuu aina sellaisiin hetkiin, että olen niin onnellinen, että uskallan hellittää kontrollia ja sitten se meneekin ahmimiseksi ja on paska olla.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 Real täysjyväruisleipää (kinkkua, levitettä, salaattia), omena

Lounas: Uunikasviksia (porkkanaa, lanttua, kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, paprikaa)

Välipala: Omena

Iltapala: Jäätelöä, porkkanoita

En vaan jaksanut tänään laskea. En vaan ihan oikeasti jaksanut. Nyt mulla on siitä hiton huono omatunto, koska pelottaa, että olen syönyt ihan liikaa, koska laihtuahan mun tässä pitäisi eikä enää itseäni lihottaa. Söin noita porkkanoitakin varmaan puolisen kiloa, eihän niissä kaloreita paljoakaan ole, mutta painavat mahassa todella rasittavan paljon. Piti vielä nekin syödä jotenkin hotkimalla.

Ärsyttää sekin, että ollaan ensi viikonloppuna menossa porukoille ja nyt sinne tuleekin muitakin vieraita. Oisin vaan niin paljon halunnut olla oman porukan kesken. Noh, taitaa just nyt vaan ärsyttää kaikki. En vaan tajua, miksi en saisi olla hetkeäkään onnellinen. Onko se liikaa vaadittu?