Nälkä. Osa minusta on tyytyväinen, vaikka ei pitäisi. Tärisyttää käsiä, maha huutaa ja olo on heikko. Tunnen niin ansaitsevani tämän. Hassua kyllä, että periaatteessa en ole syönyt oikeastaan yhtään vähempää, kuin normaalistikaan. Vaikka ainahan se on tällaista, että kun on syönyt muutaman päivän enemmän, on seuraavina päivinä ihan tajuton nälkä. Ja toisaalta, mitä vähemmän syö, sitä vähemmällä pärjää ja nälkä häviää vähitellen.

Masennuslääkettä olen syönyt nyt kaksi viikkoa ja voisin kuvitella sen auttaneen. Vaikka hirveän vaikeaa onkin omaa mielialaansa analysoida. Mutta tosiaan viikonlopun syömisen jälkeen olo on ehkä läski, mutta ei sellainen järkyttävän epätoivoinen ja kaiken menettänyt. Pystyn jopa ajattelemaan, että kyllä se maha siitä laskee, ei tässä mitään hätää ole. Se on jo paljon se, kun ennen pystyin suurinpiirtein makaamaan sängyssä itkien. Ja sekin tuntui vaikealta. Nyt mulla sentään on toimintakykyä, enkä esim. töissä ole ihan zombie. Niin ja sellainen itkutusolo on kadonnut aika hyvin, olen jo silleen ihan reipas.

Hirveästi olen ajatellut äidin kanssa viikonloppuna käytyjä keskusteluja. Onneksi mulla on niin ihana äiti <3 Puhuttiin tosiaan isästä ja siitä, kuinka hän vain jätti minut ja äidin. Kävi ehkä kerran viikossa katsomassa postit, muttei silläkään hetkellä huomioinut minua millään tavalla. Olin tuolloin muutaman vuoden. Lisäksi isä lupasi aina tulla käymään, mutta tuottikin usein pettymyksen ja ei tullutkaan. Selityksiä kyllä riitti. 2-3 -vuotiaana en nähnyt isää vuoteen kertaakaan. Kerran olin odottanut isää, laittanut hiukset ja huulikiiltoa ja kysynyt äidiltä, että olisinko minä nyt tarpeeksi kaunis isälle. Tuo kertoo jotenkin niin paljon.

Ärsyttää, että ihminen, joka ei tällä hetkellä merkitse minulle yhtään mitään, on vaikuttanut minuun niin negatiivisella tavalla. Se on hurjan väärin. Suututtaa myös se, miten paljon isä on satuttanut äitiä, omia vanhempiaan ja sukulaisia yhtäkkiä vain hylkäämällä kaikki. Miksi joku tekee tuollaista? Mun on vieläkin hirveän vaikeaa ymmärtää, että tämä mun sh johtuu luultavasti isästä, mutta toisaalta se olisi kaikkein loogisin selitys. Jopa kliseisen looginen. Tuntuu vain kurjalle, koska omasta mielestäni mulla oli todella onnellinen lapsuus äidin kanssa. En muista sillä tavalla mitään surullisia muistoja. Kai se vain jostain tuolta oikein syvältä kumpuaa.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: Kaura-ruispuuroa, omena, mustikka-jogurtti (223 kcal)

Lounas: Pikapuuro, rasvaton viili (215 kcal)

Välipala: Omena (62 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, salaattia, omena (235 kcal)

Välipala: Omena (58 kcal)

Iltapala: 5 hapankorppua (polar-levitettä, kinkkua, salaattia, kurkkua), kevyt vadelmajäätelö (234 kcal)

Yhteensä: 1027 kcal

Hirveä läskiolo tosiaan. Menkatkin ilmeisesti alkoivat tänään (?), joten siitä vain olo paranee ja masu pyöristyy. Ärsyttää, kun vuoto alkaa jo nykyään kesken toisen liuskan viimeisen viikon -täytynee vissiin lyhentää kierron pituutta, kun ei kerran jaksa pitää vuotoa sisällä tosiaan tuon viimeisen viikon aikana, vaan alkaa tiputella. Kipeäkin maha on ja pistänkin sen nyt sitten noiden menkkojen piikkiin. Toisaalta ei se oikein toiminutkaan ole, mutta tukossahan se aina on, kun vähän syö enemmän kuin normaalisti. Ahdistaa vaan ihan pirusti, jos huomennakin farkut kiristävät töissä samaan malliin, kuin tänään ja eilen. Argh.

Että yritäppä siinä sitten itsellesi hokea, että en minä varmasti ole lihonut...