Paskaa vaan kaatuu niskaan ovista ja ikkuinoista. En edes tiedä, mistä alkaisin kirjoittamaan. Aloitetaan nyt sitten vaikka viime viikosta, kuten viime kirjoituksesta (keskiviikko) näkee olin vielä niin niin kontrollissa, ettei massuun mennyt paljon muuta kuin vihanneksia ja hedelmiä. Perjantaina olikin jo ihan siedettävä olo. Olin jotenkin pystynyt kompensoimaan sen edellisen viikonlopun mässäilyn. Viikonlopuksi lähdettiinkin sitten Helsinkiin koulutukseen ja ainut asia takaraivossa oli: ÄLÄ AHMI. Ja kuinka vain taas kävikään, prkl.

Lauantaina siis lähdettiin ja sunnuntaina tultiin. Koko ajan yritin hokea itselleni, että vaikka siellä on karkkia paljon tarjolla joka ikisessä kojussa (messuilla siis oltiin) niin niihinhän et koske. Mutta koskin kuitenkin ja yhdestä karkista alkoi ahmiminen. Lauantai oli vielä ihan ok, käytiin illalla jopa vielä työkaverin kanssa ravintolassa syömässä ja pari siideriä juomassa ja oli ihan oikeasti tosi kivaa. Eikä siitä annoksesta edes tullut mikään kova ähky, otin kanaa, lohkoperunoita ja kasviksia -oikein pekoninkin jätin pois. Oli niin niin hyvää. Sunnuntai aamun hotelliaamiainenkin meni vielä yllättävän ok (salaattia, vesimelonia, päärynä, puuroa ja marjoja, 2 coctailpiirakkaa kalkkunaleikkeellä sekä 2 kaakaota) mutta messuilla vaan sitten jotenkin menetin kaiken kontrollin itsestäni. Hamstrasin oikein karkkia, rohmusin ja en voinut olla sekuntiakaan ilman, ettei jotakin keikkuisi suupielessä. Eihän siitä voinut seurata mitään muuta kuin todella paha olo (sekä henkinen että fyysinen), joten ajattelin, että syömpä vielä vähän lisää. Yök.

Junamatkalla maha alkoi olla jo kipeä ja söin pari piirakkaa "neutraloidakseni" ahmitut imelyydet. Kotiin tultuani olin vielä ihan ahmimisfiiliksissä ja päätinkin aloittaa illan session kotoisasti leivällä. Leipä ei kuitenkaan uponnutkaan ihan odotettuun tapaan, vaan maha pisti pisteen päättömälle syömiselleni ja heitti kaiken ulos molemmista päistä. Vaikka ei se nyt musta edes mitään kunnon oksentamista ollut, kunhan pulauttelin ruokaa ulos. Oli muuten helvetin huono olo ja kun menin suihkuun, niin ajattelin vielä pari kertaa oksentaa ihan omasta aloitteestanikin. Eli sormet vaan syvälle kurkkuun. Joka kerta se on yhtä sietämätöntä sillä oksennus ei meinaa tulla millään -sormia siis pitää pitää kurkussa kauan ja vielä liikutella koko ajan. Ja siltikin yleensä vasta kolmas tai neljäs yökkäys tuo jotain pientä tavaraa ylöspäin. Niin vastenmielistä, ihan puistattaa näin jälkikäteenkin. Jos oksentaminen ois mulle helpompaa ja kestäisin sitä yhtään paremmin, niin bulimia sopis mulle kyllä kuin nenä päähän.

Suihku-oksennus -session jälkeen iskikin sitten ihan järkyttävän huono olo, heikotti vaan ja mahaan koski. Se tuntui olevan niin täynnä, että se halkeaisi. Mun oli ihan pakko mennä nukkumaan jo ennen kahdeksaa ja ottaa vielä ämpäri viereen. Uni kyllä maittoi, mutta aina välissä heräsin mahakipuun. Maanantai aamuna olo oli niin heikko, että oli ihan pakko soittaa töihin, etten voi tulla. Oli jo kuumettakin. Nukuinkin sitten ihan koko päivän, en jaksanut mitään muuta. Tuntuu ihan hullulta, mistä sitä unta voikaan riittää.

Viime yönä kuume kävi jo poissa (parikin kertaa, oli tosi hehkeää herätä läpimärkänä hiestä...) ja mittasinkin yöllä lämmökseni 36,2 joka on aika pitkälti se mun normaalilämpö (usein kyllä allekin tuon). Tänään on kuitenkin ollut taas 37 päälle. Eihän se paljon mitään ole, mutta mulla tuokin tuntuu ihan oikeasti. Esim. eilen kuumehoureissani äitikin oli minua täällä muka hoitamassa, juttelinkin jopa äidin kanssa :)

Huomenna kuitenkin kai pakko mennä töihin, ei tämä oikein riitä syyksi olla enää kotonakaan. Kävin tänään lääkärissä (siis tämän sh:n tiimoilta -aika oli varattu jo kuukausi sitten) ja samalla hoitaja kirjoitti mulle sairaslomaa eiliseltä ja tältä päivältä. Ihan jees joo, mutta tuntui pahalle, kun väheksyi tätä mun kuumetta. Aikuisilla kuumeraja on kuulemma 37,5. Ihan sama mulle, mutta jos mulla on kolmessaseiskassa jo paska olo, niin en voi sille mitään. Blööh.

Itse lääkärissä käynti oli suht antoisa kokemus. Pitkästä aikaa en jaksanut esittää mitään (kun oli niin huono olo muutenkin) joten suurinpiirtein itkin siellä ja kerroin miten paha olo mulla taas on. Lääkäri oli taas todella ihana, ja sanoikin mulle nyt aika ponnekkaasti, että terapia ei olisi mikään huono ratkaisu. Että mun pitää soittaa sinne ja sitten ilmoittaa hänelle, jotta tekee musta Kelalle B-lausunnon. Diagnoosina kuulemma masennus ja syömishäiriö, vitsi mulla menee hyvin.... Vaikka vieläkään en koe tuota masennusta itsessään "ongelmana", se on enemmänkin syömishäiriön seuraus. Vaikka mitäpä minäkään mistään tiedän.

Miksi taas pitää mennä huonommin, kun just oli takana parempi jakso? Kai se joulustakin osiltaan johtuu, sillä pelkään taas yli kaiken pilaavani joulun. Tein niin viimekin vuonna ja olen siitä itselleni niin niin vihainen. Joulu on kuitenkin vuoden kohokohta ja ihana juhla, se ei saa hujahtaa ohitse tänä vuonna ahmien ja itkien. Ja toisaalta just jouluna mun pitää olla laiha. En edes tiedä miksi, mutta jotenkin mun laihdutussessiot aina tähtää siihen. Kai se vaan on jäänyt jostain, kun juuri ensimmäisellä laihdutuskerrallani (9.luokalla) laihduin nimenomaan jouluksi ja olin silloin niin onnellinen ja ihana. Tai ainakin niin kuvittelin.