Tulin tässä sieltä ravintolareissulta. Oikeastaan olo on ihan hyvä, mutta silti jotenkin ahdistunut. Melkein tuntuu, että minun pitäisi olla ahdistunut, vaikka en sitä ole. Söin oikein kiltisti sekä pää- että jälkiruuan, vaikka oikeasti en olisi halunnutkaan -en vain pystynyt tuottamaan kavereille pettymystä. Minun oli pakko esittää, että kaikki on hyvin ja minulla ei ole ongelmia syömisen kanssa. Se on raskasta, paljon helpompaa olisi, jos voisi olla oma itsensä ja syödä sen verran kuin hyvältä tuntuu ja niitä asioista, joita haluaisi. Mulle on kuitenkin jo iso asia ylipäätään käydä jossain ravintolassa syömässä, joten ainakin itse ajattelen, että kaikista tärkeintä on se, että edes olen siellä ja syön jotakin. Siis jotain ruokaa, jotain muutakin kuin salaattia. Ja sitten minun vaaditaankin ottamaan jälkkärit sun muut, vaikka ne aiheuttavatkin ahdistusta.

Hassua sinänsä, että en edes oikein nauttinut syömisestä. Tuntui, kuin muut olisivat tuijottaneet ja tavallaan vahtineet syömisiäni. Tavallaan myös en voinut tarpeeksi keskittyä syömiseen, koska piti olla sosiaalinen ja se tilanne oli itsessään niin stressaava. Mieluummin olisin nämäkin kalorit käyttänyt kotona syömiseen, jolloin olisin voinut syömästäni ruuasta nauttia ihan oikeasti. Sairastahan se on, mutta ihan totta. Huh, onneksi se on nyt ohi. Huomenna tosin lähdetään taas porukoille maalle, mutta en kyllä mitenkään siitä reissusta stressaa -aion nimittäin syödä juuri niinkuin haluankin, en varmasti aio mielistellä ketään. Sanon vaikka ihan suoraan äidille, että minua ahdistaa ja haluaisin nyt vain syödä sellaisia juttuja, jotka koen turvallisiksi tai vain vähän pelottaviksi. Tiedän, että hän ymmärtää, eikä pakota minua syömään jotain pastaa ihan vain sen takia, että sitä on tarjolla. Edelleen vetoan siihen, että tärkeintä on, että syön.

Tosin pakko myöntää, että jahkailin aika paljon tuon maalle lähdön kanssa ihan vain sen takia, että haluaisin vain olla kotona ja tutussa ympäristössä, jossa syömiset sujuvat. Hitsiläinen, välillä toivon vain, että saisin olla rauhassa kotona, yksin ja keskittyä laihduttamiseen päivästä toiseen ilman muiden häirintää. Todella hyvä elämä minulla :/

Mutta takaisin siihen ravintolareissuun. Söin ruiskuorrutettua lohta, perunoita ja papuja. Siihen ruokaan olisi lisäksi kuulunut torvisienikastike, mutta ajattelin jättää sen suosiolla pois. Oikeasti ihan sen takia, että en pidä torvisienistä. Taka-ajatuksena oli jättää edes osa annoksen kaloreista pois. Noh, tarjoilija tietenkin kysyi, että jätetäänkö kastike kokonaan pois, vai laitetaanko jokin kastike tilalle. En olisi oikeasti mitään kastiketta halunnut, mutta pakkohan se oli ystävien edessä tilata tarjoilijan suosittelemaa juustokastikeeta. Argh, en olisi yhtään halunnut sitä. Alkoi ahdistaa niin pirusti. Noh, onneksi ruoka oli hyvää ja pyrin vain keskittymään siihen, että syön aivan liian vähän kalaa ja lohi tekee minulle varmasti hyvää. Mutta se annoksen koko, hui. En ikinä söisi normaalisti niin suurta annosta, en ikinä. Ihme, että ei tullut tämän ähkympi olo.

Jälkiruokaa ei ekaksi meinattu ottaa, joka oli mulle helpotus. Kuitenkin lopulta lähdettiin toiseen paikkaan, jossa tarkoitus oli jälkiruokaa tilata. Otin sitten suklaajäätelöpallon ja siihen kinuskikastiketta, ei siellä oikein muutakaan sellaista ollut, mitä olisin halunnut. Hyväähän se jätski oli, mutta en mä jotenkin osannut siitäkään nauttia niin paljon, kuin olisi pitänyt. Ajattelin vain sitä syömääni määrää, lihomista ja kaikkea muuta "mukavaa". Noh, onpahan nyt ohi tuokin ja huomenna en ihan varmasti vaa`alle mene. Olen kuitenkin lihonut ihan älyttömästi -tai en oikeastaan lihonut vaan paino on luultavasti lievästi koholla muutaman päivän. Se on jotenkin epäreilua, sillä tänään aamupaino oli 44,9 kg eli olin todella iloinen ja tyytyväinen itseeni. Ja nyt ollaan taas tässä, blaah.

Tänään olen tuon ravintolaruuan lisäksi syönyt aamupalaksi 2 leipää päällisineen, omenan sekä 8 mandariinia - yhteensä 513 kcal. Voin ihan rehellisesti myöntää, etten oikein aamupäivästä uskaltanut syödä juuri mitään ihan tuon ravintoreissun takia. Nälkä kyllä oli, mutta ilta ahdisti liikaa. Ei hyvä, ei ollenkaan. Nyt sitten vain pohdin, kuinkahan paljon kaloreita se ravintolan ruoka sisälsi, paljonko olen lihonut yms. vaikka tiedän, ettei sillä oikeasti ole mitään vaikutusta painooni pitkässä juoksussa. Mutta ei sitä silti voi itselleen järkeä puhua, se ei vain auta.

Huomenna en sitten kirjoittelekaan, kun olen siellä maalla netin ulottumattomissa. Ahmimista en pelkää, mikä on hyvä. Juuri nyt ahdistaa vain tuo äskeinen syöminen sekä se, että meneekö maha siitä jumiin :/ Se kun on sellainen, että tosi pienestä lopettaa säännöllisen toimimisen mikä nyt ainakin tekee tukalan ja lihavan olon. Huoh, on tämä hankalaa.