Aamulla heräsin taas siihen, että maha oli ihan sekaisin. Eipä siinä mitään, mutta herättää vaan vähän ihmetystä, että mikä nyt on hätänä :/ Johtunee ehkä liian hedelmäpitoisesti ruokavaliosta, muuta en keksi. Vaikka ei siinä, edelleen miljoona kertaa parempi kuin ummetus.

Noh, vaa`alla käydessäni silmät meinasivat tippua päästä ja suusta pääsi vain "hups". Että mitä on tullutkaan tehtyä. Aamupaino oli nimittäin 45,1!!! Huh huh. Riemastutti, pelotti, itketti, nauratti. Tuossa kerran tännekin kirjoittelin, että mitä sitten kun 45 on saavutettu, se oli ihan hyvä kysymys. En nimittäin ihan oikeasti tiedä. Nytkö sitten elämä on täydellistä, nytkö minun pitäisi olla onnellinen? Vaikeita kysymyksiä, olo on niin outo, hieman sekavakin. Se on kyllä ihan järkeenkäypääkin, kun miettii, että viisi vuotta olen suurinpiirtein haaveillut tästä painosta. Joskus olisin antanut MITÄ TAHANSA että painaisin sen verran. Että nythän mun pitäisi hyppiä ja juhlia, mun suurin haaveeni on toteutunut. Mutta ei vaan, ihan tavallinen päivä tämä on ollut. Hassua.

Nyt on kyllä erikoisen vaikeaa pukea näitä tuntemuksia sanoiksi. Tavallaan muistan sen ajan, jolloin painoin melkein 60 kg ja olin maailman onnettomin. Inhosin itseäni. Silloin itkin ja ajattelin, että jos ikinä enää painaisin 45, niin elämäni olisi täydellistä. Olisin niin onnellinen, kaunis, ihana oma itseni. Ja nyt... ei tässä mitään ihmeellistä ole.

Onhan se totta, että juuri nyt en inhoa itseäni. Kun katson peiliin, niin näen ihan nätin tytön, ainakin suurimman osan ajasta ;) Ja lähden mielelläni vaikkapa baariin tai vaateostoksille, koska en koe olevan vankina rumassa ja vieraassa vartalossa. Toisaalta taas olen väsynyt ja surullinen, pelkään syömistilanteita. Olen epäsosiaalinen, koska pelkään lähteä vaikkapa kavereiden kanssa ulos, sillä siihen voi liittyä syömistä. Olen huonolla tuulella, en halua seksiä, en jaksa mitään. Haluaisin vain kahta asiaa; laihtua lisää ja syödä. Mitään muuta en voi ajatella.

Ajatukset ovat siis vähän sekavia, mutta takaisin tähän päivään. Olen nyt ihan oikeasti yrittänyt syödä. Vaikeaa sanoa, onko sillä ollut mitään vaikutusta. Nyt on kyllä ihan oikeasti sellainen olo, että pitäisi edes yrittää. Nälkäkin on ollut ihan kokoajan, vaikka juuri olisi syönytkin. Tuntuu että maha oikein imaisee kaikki ruuat ja suolisto alkaa kouristella, jonka jälkeen nälkä palaa takaisin. Kai se on jokin elimistön keino saada lisää ruokaa  ja sitä myöten energiaa?

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 ruisleipää (kinkkua + levitettä), jogurtti (330 kcal)

Välipala: 2 mandariinia, omena, puuroa (275 kcal)

Ruoka: Riisiä + soija-kasviskastiketta (200 kcal???)

Välipala: Porkkana (30 kcal)

Iltapala: 9 kpl fudgeja (500 kcal???)

Yhteensä: 1335 kcal

Huomenna lähdetään mun porukoille viikonlopuksi. Kaksi kertaa ollaan siellä tänä syksynä oltu ja molemmilla kerroilla olen ahminut koko viikonlopun. Siksi nyt vähän pelottaa. Kun sinne on oikeasti maailman ihaninta ja kivointa lähteä, mutta tuo ahminen pelottaa niin helvetin paljon. Siellä kun on kuitenkin kaikkea hyvää ja esim. lämpimillä ruuilla tulee helposti syötyä enemmän kuin kotona. Se sitten on omiaan laukaisemaan ahmimisen, koska menen helposti sellaiseen fiilikseen, että "olen kuitenkin pilannut kaiken eli on ihan sama syödä vaikka koko maailma". Täytyy nyt vain oikeasti tsempata! Elimistö varmaan todella paljon tykkäisi tällaisen syömisen jälkeen tulleesta ahmimiskohtauksesta...

En ihan oikeasti haluaisi pilata koko viikonloppua ahmimalla :/ En kestä niitä hikisiä öitä, kun vatsaan koskee ja  koko elimistö on ihan sekaisin. Samalla en saa koko viikonlopusta yhtään mitään irti -olen vain sellaisessa ruokapöllyssä ja istun sohvalla syöden. Oikeasti haluaisin olla äidin kanssa, saunoa ja nauttia luonnosta. En ajatella ruokaa. Toisaalta myös toinen ääripää on huono vaihtoehto. Istua ruokapöydässä salaattia närppien ja kieltäytyä nachoista muiden niitä lauantai-iltana napostellessa. Ei ei ei.

Mutta kun normaali syöminen on niin vaikeaa.