Juupa juu. Aamulla heräsin jo ennen kellon soimista (!) siihen, että oli huutava nälkä. En kuitenkaan jaksanut nousta, vaikka syömään tekikin mieli ihan älyttömästi. Lopulta sain kuitenkin kammettua itseni ylös, koska vaa`alle oli vain ihan pakko päästä. Vitsi miten jännitti ja pelotti, mutta riemuhan siitä sitten lopulta ratkesi, kun vaaka näytti painokseni 43,4 kg. Olin siis eilen ihan oikeilla linjoilla sen suhteen, että porukoilla ollessamme olin vain laihtunut (vaikka lihomista pelkäsinkin) entisestään ja eilisin viikon yläkantissa olleet lukemat ovat historiaa. Vaikea edelleenkään sanoa minkä ihmeen takia olin viime viikon niin turvoksissa, mutta kaipa se vain oli normaalia painon heittelemistä, eikä siitä nyt ainakaan enää kannata murehtia.

Sanomattakin on siis kai selvää, että olo oli aamulla aivan taivaallinen. Lähinnä kyllä henkisesti, sillä fyysisesti olin melko lopussa ja aamupalankin jälkeen jotenkin heikotti. Töissä jaksoin ehkä tunnin ennen lopullista romahtamista ja loppupäivän taistelinkin lähinnä tärinää ja pyörtymistä vastaan ja odottelin ruokataukoja. Ihan kamala olo siis. Ja siitä huolimatta voin ihan varmasti paremmin kuin viime viikolla, sillä klaarasin tilanteet sen voimalla, että olen ihana ja pieni.

Jossakin vaiheessa alkoi tuntua siltä, että mun pitäisi kertoa jollekin töissä siitä, missä mennään. En nimittäin halua työnantajan tai työkavereiden luulevan minun olevan laiska, kun vain roikun tiskillä ja olen muutenkin hidas ja innoton. Minä en vain jaksa, olen sairas. Vaikka kuinka haluankin salata asian, haluaisin toisaalta kertoa siitä edes jollekin. Muutenkin on nyt sellainen olo, että tarvitsisin jotakuta, jolle puhua. V kyllä kuuntelee ja jaksaa, mutta eniten tarvitsisin jotain ulkopuolista ja ammattitaitoista kuuntelijaa, jotta taakka selästäni edes pikkuruisen keventyisi. Nyt kun tuntuu, että kohta kaikki romahtaa niskaan.

Tänäänkin minä ihan oikeasti yritin syödä, mutta tulos on taas tässä. Miksi ajatukseni ovat niin kieroutuneet, miksi luulen syöväni hyvin silloinkin, kun oikeasti elän kituutuskuurilla? Miksi kokoajan kuvittelen syöväni liikaa, vaikka oikeasti syön ihan liian vähän?

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 ruisleipää (kinkkua + levitettä), cottifrutti (319 kcal)

Lounas: Viiliä + omena ja päärynä (177 kcal)

Välipala: Appelsiini, Bona päärynä-mango (118 kcal)

Päivällinen: Kaura-ruispuuroa + vadelmia, kananmuna (209 kcal)

Iltapala: Appelsiini, paprikaa, porkkanaa (209 kcal)

Yhteensä: 1032 kcal
Taas siis nähtiin, että vaikka aamupaino olikin alhainen ja olin siihen erittäin tyytyväinen, ei se juuri syömisiini positiivisella tavalla vaikuttanut :/ Laihdutin silti, nakertelin illalla lähinnä porkkanaa ja kieltäydyin pullasta töissä. Minä en vain pysty. Kaipa tämä jotenkin liittyy siihen, että odotan lauantain karkkihetkeä, jota en (kai?) omasta mielestäni ansaitse, jos viikolla aikaisemmin en ole elänyt kurissa ja nuhteessa. Mene ja tiedä. Jotenkin on myös edelleen päällä jokin ihme paniikki siitä, että olen lihonut, vaikka juuri aamulla sainkin todistusaineistoa siitä, että se ei ole totta. Jotenkin minä aina vain unohdan sen... Se jotenkin vain olisi liian hyvää ollakseen totta.