Surkea olo. Tulin juuri leiriltä, eikä se ollut yhtään sellainen, kuin aikaisemmin. Mikään ei tunnu enää samalle kuin ennen ja se sattuu. En jaksa innostu, en jaksa kiinnostua. Itkettää, väsyttää ja ahdistaa. Ruoka tuntuu viholliselta, jota vastaan joudun kokoajan tappelemaan. Treeneissäkin mietin vain sitä, että kumpa nämä loppuisivat, jotta pääsisin syömään. Ennen sentään koiran kanssa touhuaminen sai ajatukset pois ruuasta, mutta näköjään tilanne on nykyään toinen.

Mutta ahminut en siis leirin aikana, mikä on positiivista. Vähemmän positiivista on taas se, että söin ihan liian vähän, eli käytännössä kituuttelin hedelmillä ja puurolla. Kun muut tekivät ruokaa, sanoin juuri syöneeni ja lähdin koiran kanssa lenkille. En koskenut munkkiin, karkkiin, nachoihin, sipseihin taikka suklaaseen. Otin niiden sijasta omenan tai tomaatin ja laskin mielessäni, miten siinäkin on muka liikaa kaloreita. Illalla stressasin syömistäni viinirypäleistä ja menin puolesta siideristä humalaan, koska aloitin juomaan tyhjään mahaan. Yöllä heräilin nälkään ja mietin, että jos tämän vaan kestän, niin sunnuntaina kotona saan karkkia. Voi siis arvata, miten paljon odotin itse leirin loppumista. Tosi hyvä elämä mulla siis.

Oli surullista myös huomata, miten pohjamudissa mun itsetunto tällä hetkellä seilailee. Koulutuksissa tunsin kokoajan olevani huono ja epäonnistunut kouluttaja -vapaa-ajalla oli erittäin epävarma ja epäsosiaalinen olo. Tuntui ulkopuoliselta, mihin ikinä meninkin. Ja silti, kun seurailin "inside-porukan" puuhasteluja, helpotti ihan älyttömästi, kun tajusin ainakin olevani laihempi ja kauniinpi kuin suurin osa heistä. Ihan sairaita ajatuksia.

Nyt olen siis kotosalla ja nassutan karkkia. Aloitin nassuttamaan sitä jo siinä vaiheessa, kun alettiin siivota mökkiä ja pakata tavaroita autoon. Sitä vain jotenkin antoi itselleen luvan, kun kerran viikonlopun niin "hienosti" jaksoin kitkutella aliravittuna. Juu, oikein aploodit ansaitsisinkin. Olen tässä kotona syönyt nyt vielä jätskiäkin (enkä todellakaan mitään soleroa, vaan ihan kunnon valkosuklaa-mustikka classicin... ja oli muuten hyvää!), makaroonilaatikkoa (!) ja leipää. Kaikkea kiellettyä siis. Ahmimiseksi en tätä vielä sanoisi, ennemminkin syön kiellettyjä asioita. Olen kyllä aika pettynyt itseeni, mutta toisaalta koen jopa jollain tavalla ansaitsevani tämän. Pitää nyt kuitenkin yrittää keskittyä, jotten alkaisi ainakaan pahemmin ahmimaan. Voi nimittäin siinä tapauksessa olla huomenna taas hilpeä päivä.

Illaksi olisi vielä iso pussi karkkia kera Lostin. Toisaalta ahdistaa, toisaalta en jaksa välittää. Haluaisin vain ajatella, että tänään on mun herkkupäivä ja sillä hyvä. Kyllä varmasti ehdin taas laihdutella sitten viikolla ihan yllin kyllin. Siitä tuskin pelkoa on. Jotenkin maha vaan pamahti hirveän näköiseksi ja karkkiostoksillakin ahdisti oma ulkonäkö. Tuntui, että kaikki katsoivat, että siinä se läski vaan ostaa lisää syötävää. Maha on vielä muutenkin, näin taas vaihteeksi, ihan jumissa ja turvonnut -vaikka kuinka vedin leirilläkin luumuja ja viinirypäleitä. Rasittavaa.

Miten voinkin inhota mahaani niin paljon?