Maha on todella ärsyttävän tuntuinen. Se ei toimi, mutta mouruilee, turpoaa ja on ihan sekaisin. Enpä tiennytkään, että voi näin ummettaa, vaikka toisaalta mahan onkin ihan vetelänä :/ Jotenkin vain suolisto on nyt ihan lukossa, ikään kuin paniikissa. Vaikea sanoa, johtuuko se stressistä vai ylipäätään koulun alkamisesta ja sen myötä tulleesta rytmin muutoksesta (ennen kuutta herääminen yms.). En jaksanut edes tänään käydä aamulla vaa`alla, kun se olisi kuitenkin vain masentanut. Ihan tylsää syödä tällaisia kalorimääriä ilman painon putoamista...

Olen ollut tänään taas niin kamalan kiukkuinen, että nyt jälkikäteen harmittaa ja nolottaa. Olen vain niin stressaantunut, että tuntuu vähän koko ajan siltä, että räjähdän minä hetkenä hyvänsä. Lisäksi minulla on koko ajan aivan mielettömän kylmä ja varsinkin koulussa olo on todella tuskainen. Luennolla istuessani palelen, vaikka istun toppatakki päällä -sitten onkin aina kiva lähteä kotiin pyöräilemään, ihan kun ei siellä sisällä jo tarpeeksi palelisi. Vitsi, voisi ihan jo tuon takia alkaa syömään vähän enemmän. Vaikka toisaalta ei musta tunnu, että olisin liian vähän syönyt, kun kuitenkin syön usein ja aika isojakin määriä. Mutta energiasisällöltään tuo mun syömäni ruoka on kyllä aika riittämätöntä, pakko myöntää.

Tämän päivän syömiset:

Aamupala: 2 ruisleipää (kinkkua + levitettä), jogurtti (260 kcal)

Ruoka: Kasviskeittoa, kananmuna, omena (242 kcal)

Välipala: Jogurttia, 3 porkkanaa (146 kcal)

Välipala: All Bran Plus -muroja + rasvatonta maitoa, 2 mandariinia (256 kcal)
Iltapala: Porkkanoita, omena (156 kcal)
Yhteensä: 1060 kcal
Mitenhän tuota määrää uskaltaisi kasvattaa? Olen miettinyt kovasti, että sitten jos paino olisi pidemmällä välillä ok, niin voisin yrittää vaikka edes jonkin verran lisätä tuota päivän aikana syötyä energiamäärää. Mutta saa nähdä, onko mun paino koskaan ok -siis omasta mielestäni. Näen kuitenkin itseni vain lihavana ja turvonneena, vaikka kuinka alas saisin painoni. Noh, yritän aina nähdä asioista positiiviset puolet, eli minähän syön! Vaan eipä sitä sen takia saisi tuudittautua onnellisuuden tunteeseen, että pahemminkin voisi olla. Haluaisin jo aloittaa terapian, mutta luultavasti pääsen sinne vasta maaliskuussa. Ja toisaalta, haluanko edes parantua? Pystyisinkö muka koskaan hyväksymään itseni vaikkapa 5kg painavampana? Vaikeaa uskoa... todellakin.